Natologiaa
Kirjoitin taannoin lyhyen arvion Pinkerin kirjasta 'Rationality'. Jätin käsittelemättä kiinnostavan peliteorian osuuden, jossa Pinker kuvasi mm. eskalaatiopeliä, joka syntyy esimerkiksi huutokaupassa tai kilpavarustelussa. Panoksen kasvattaminen aina lisää menetyksiä, kun on pakkomielteenä voittaa kilpailija tekemällä aina parempi tarjous. Tässä valossa pohdin alla Suomen Nato-linjauksia.
Suomea ollaan viemässä vauhdilla Natoon maan edun vastaisesti, tunteiden ja USAn aseteollisuuden lobbareiden ohjaamana. Kylmä harkinta on pettänyt, kun maamme päättäjät haluavat liittoutua valtion kanssa, jonka toimia ohjaa imperialistisen hegemonian ylläpitäminen (á la Wolfovitz). Suomi asettuu näin Venäjän vihollisten eturintamaan, kun maailman poliittinen tilanne on niin herkässä vaiheessa, että inhimillinen erehdyskin saattaa synnyttää tuhoisan sodan Naton ja Venäjän välillä, joka voi johtaa ydinsotaan.
Tilanne ei oikeastaan ole yllätys, sillä USA ja UK ovat vuosikymmeniä johtaneet Venäjän vastaista propagandakampanjaa, johon on valjastettu myös Suomen valtamedia, mm. Yle ja Hesari. Aivopesu on ollut totaalista ikään kuin asialla olisivat olleet Hollywoodin kokeneet käsikirjoittajat, tarina hyviksistä ja pahiksista. Suomessa tarinaa on rakennettu tietenkin koko itsenäisyyden ajan ja Talvisodan sankarilegenda on toiminut kulissina. Ukrainan sota ja sen syiden harhaanjohtava tulkinta on ollut viimeinen niitti. Vaihtoehtoisia näkemyksiä tarjoavat kanavat blokataan.
Pääministerin ja presidentin mukaan Nato-hakemuksella on kiire. Eikö kuitenkin oli viisasta antaa tilanteen rauhoittua ja tehdä ratkaisut vasta sitten? Mutta hyvää kriisiä ei voi jättää käyttämättä hyväksi.
Nato-jäsenyys tulee merkitsemään paitsi Suomen turvallisuuden heikentymistä myös taloudellisia menetyksiä. Idänsuhteiden katkaiseminen ja jättäytyminen lännen talouden epävarman tulevaisuuden varaan voi merkitä taloudellista romahdusta. Maailman talousjärjelmä on muuttumassa eikä Yhdysvalloilla kohta olekaan sitä johtavaa roolia. Ns. länsimaiden osuus maailman väestöstä on 10 %, kun Kiinan, Intian ja Venäjän osuus on n. 40% ja suuri osa Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa on jättäytymässä pois USAn talutusnuorasta.
Sen lisäksi, että osalla suomalaisia on ollut ryssäviha jo kodin perintönä, on Ukrainan tilanteen avulla rakennettu propagandakampanja luonut otollisen tilanteen Nato-jäsenyyshakemukselle. Itse hakemus on jo kiukkuinen potku Venäjän nilkkaan, mistä moni saa sinänsä suuren tyydytyksen. Tämä on kuitenkin taas yksi osoitus suomalaisen ajattelun irrationaalisuudesta. Ilon aiheena on Venäjän ärsyttäminen, kuten oli laita hävittäjähankinnoissakin, kun järkevää olisi miettiä sitä, mikä on Suomen etu niin turvallisuuden kuin taloudenkin kannalta. Venäjän ärsyttäminen heikentää molempia.
Nato-jäsenyys ei paranna maamme turvallisuutta. Jos Venäjän ja Nato välille puhkeaa vakava konflikti missä päin maailmaa hyvänsä, niin on selvää, että silloin Venäjä tekee toimintakyvyttömiksi ensin ne lähialueet, jotka voivat aiheuttaa uhan suurille asutuskeskuksille. Siis Suomen iskukyky on on tuhottava, jotta Pietari ei ole uhattuna. Ja yksi Ukrainan opetuksia on, että ilmavoimat voidaan ottaa pois pelistä muutamassa tunnissa. Se niistä hävittäjistä. Suomen on turha pyytää Natoa apuun, kun Nato on jo sodassa Venäjän kanssa ja Suomi on silloin uhka Venäjälle. Suomalainen logiikka tietenkin toimii tässä taas tyyliin 'perse edellä puuhun'. Etukäteen nautitaan siitä, että Nato kostaa Venäjälle, mutta mitä me siitä kostumme, kun maan infrastruktuuri on tuhottu. Tämä on suomalainen peliteoria: tavoite on, että vastustaja kärsii mahdollisimman paljon, vaikka itsekin kärsimme. Kyllä me kestämme.
Suomi on USAlle vain yksi pelinappula yrityksessä romahduttaa Venäjän talous ja yhtenäisyys. Suomalaisilta on järkyttävää typeryyttä ajatella, että heikko epästabiili Venäjä olisi Suomelle edullista. Menetämme edullisen energian ja ison markkinan. Epävarmuus turvallisuuden suhteen kasvaa. Kun Suomi menee Yhdysvaltain tueksi, se menee mukaan peliin, jossa ei ole vakaata tasapainotilaa vaan kaikki osapuolet häviävät - paitsi amerikkalainen aseteollisuus, lyhyellä tähtäimellä. Tasapainotilassa pelaaja ei paranna voiton mahdollisuuksiaan uusilla siirroilla. Eskalaatiopelissä houkututaan laittamaan uusia panoksia, jotta jo annetut panokset eivät menisi hukkaan. Eskalaatiopelin paras taktiikka on olla osallistumatta siihen. Näin sanoo peliteoria. Suomen peliteoria on, että voitto on saatu, kun vastustajan puolella kuolee enemmän väkeä kuin omalla puolella.
Naton paljon puhuttu 5. artikla ei takaa muuta kuin, että Nato on velvollinen aloittamaan konsultaatiot vastatoimista, jos Venäjä tekee vaikkapa ennalta ehkäisevän sotilaallisen iskun. Vastatoimet voivat olla taloudellisia tai poliittisia, jos Nato katsoo, että pienen Suomen takia ei kannata ottaa ydinsodan riskiä. Miksi Venäjä iskisi Suomeen? Vain siksi, että se näkisi Naton uhkaavan sitä Suomen kautta. Suomen paras turvatae on pysyä puolueettomana ja varmistaa, että mikään valtio tai liittouma ei käytä Suomea hyökkäysalustana toisia vastaan. Kun Suomi toivottaa ydinaseet tervetulleiksi alueilleen, se on Venäjän kannalta pahin uhka, johon sen pitää reagoida. Näin siis Suomi lisää itseensä kohdistuvaa uhkaa, mutta päättäjät tulkitsevat sen ennakkoluulojensa mukaisesti: Tätätähän me sanoimme, Venäjä on uhka. Perse edellä puuhun.
Suomi ei oppinut mitään Neuvostoliiton kanssa käymistään sodista eikä varsinkaan siitä, miten niihin jouduttiin taitamattoman ulkopolitiikan vuoksi. Kuten Hegel jo totesi, historia opettaa meille, että ihminen ei opi historiasta mitään.
P.s. Kuulin, että Marin väitti aamuTV:ssä Suomen voittaneen Neuvostoliiton viime sodassa. Se historian opetuksista. Tällaisia päättäjiä meillä on. Marinin viimeisimmät lausunnot (Australia 2.12.) vahvistavat käsitystä, että hän Amerikan sätkynukke. Häntä varmaan odottaa hieno tulevaisuus kansainvälisissä tehtävissä.