Talouden ja sosiaalisen elämän yhteys

 

Teoriamallien osuvuus

Jatketaan teollistumisen ja muuttoliikkeen tulkintaa teoriamallien vertailulla. Vertailun lähtökohta ei ole aivan reilu kaikkien mallien suhteen, koska itse ilmiö on kuvattu pääosin selvästi mitattavien muuttujien kautta. Maahanmuuttajien lukumäärä on tiedossa (huippuvuonna 1907 muuttajia oli hieman yli miljoona), ja teollisuustuotannon volyymin kasvusta on tilastot (joita en ole kaivanut esille). Maahanmuuttajien sekä jo vakiintuneen kantaväestön valintatilannetta Hirschman ja Mogford kuvaavat myös muuttajien ja kantaväestön olosuhteiden ja arvojen kautta. Pääoman omistajien eli teollisuusyrittäjien ratkaisuja he eivät kuvaa mitenkään. Ilmeisesti oletusarvo on, että pääoma vain pitää saada tuottamaan mahdollisimman paljon ja tuotannon rationalisointi oli siihen hyvä keino.

Näin kuvatun tilanteen tulkintaan sopii aika hyvin marxilainen analyysi kapitalismin hengestä, mutta myös weberiläinen arvo- ja keinopohjainen rationalismi. Pääoman kasvun kiihoke loi pohjan teollistumisen kiihdyttämiselle, ja toisaalta maahanmuuttajien valinnanmahdollisuudet ollivat rajalliset. Heidän oli järkevää ottaa sitä työtä, mitä oli tarjolla.

Hirschmanin ja Mogfordin lyhyet maininnat maaseudulla vakiintuneet asuinsijansa löytäneiden aiempien sukupolvien muuttajien arvoista antavat taas tilaa symbolisen interaktionismin tulkinta­mallille. Omalla tilalle oli totuttu itsenäisen päätöksenteon antamaan statukseen. Uusien muuttajien valtaamat suurkaupungit koettiin stereotyyppisesti turvattomina, sillä uudet tulijat olivat pääosin kotoisin Itä- ja Etelä-Euroopasta, kun aiemmin oli muutettu Pohjois-Euroopasta.

Millaisen kuvan uusien muuttajien elämäntilanteesta olisi antanut etnometodologinen tutkimus? Miten he onnistuivat luomaan sosiaalisia siteitä uudessa ympäristössä? Yksi keino oli pysytellä porukassa muiden tulijoiden kanssa, esimetkkinä New Yorkin ’Little Italy’ . Entisen elämän tarina tuotiin mukana. Kantoiko se vielä seuraaviin sukupolviin? Elämässä on muitakin ulottuvuuksia kuin työ.

Teollistumisen kuvaus lieneekin lähinnä taloustiedettä, joka kohdistuu tuotantorakenteiden ja markkinoiden analysointiin. Sosiologit ottavat nämä annettuina olosuhteina ja seuraavat, miten ihmiset niissä elämisensä asettavat. Marxilainen tulkinta tästä on taloudellisen perustan ja päällys­rakenteen erottaminen.

Ymmärrettävää on, että Hirschman ja Mogford eivät sano mitään teollisuuden päätöksen-tekijöiden ratkaisuista tai niiden motiivista. Pääoman liikelaki, voiton maksimointi, oletetaan itsestään selvyytenä. Kuitenkin päätösten takana ovat ihmiset, jotka ovat tehneet valintoja. Tuotannon rationalisoinnin tavoite syrjäytti työn mielekkyyden huomioon ottamisen. Työllistä-minen ei ollut pääoman omistajien keskeinen ajatus, mutta senkin merkitys tunnistettiin, koska palkkatyönteki­jöistä tuli myös kuluttajia, joille tuotteet myytiin. Siihen aikaan kapitalismi oli ihmisten kannalta edistyksellinen talousjärjestelmä. Henry Ford nosti työntekijöiden palkkoja ajatellen juuri heidän kulutusmahdollisuuksiaan.

Globalisaation seurausta on, että markkinat ovat laajentuneet kattamaan koko maapallon ja tuotanto kannattaa siirtää sinne, missä työvoima on halvinta. Palkkatason ja omassa maassa valmistettujen tuotteiden menekin yhteys on hävinnyt. Edulliset tuotantokustannukset ovat kilpailutekijä kansain­välisillä markkinoilla.

Finanssikapitalismi on edelleen syrjäyttänyt tuotannon ja sijoitusten antamien voittojen yhteyden. Paras tuotto päääomalle saadaan sijoittamalla olemassaolevaan omaisuuteen, jonka arvoa omaisuus­hintainflaatio nostaa. Tuo arvo on kuitenkin odotusten luoma kupla, joka puhkeaa kun suursijoittajat katsovat parhaaksi kotiuttaa voittonsa. Se on yhdenlainen Ponzi-huijaus.

Kapitalismin liikelaki ei ole luonnonvälttämättömyys vaan sosiaalinen konstruktio, jota pääoman omistajat pitävät yllä. Sen sijaan ihmisten tarve selviytyä eteen päin elämässä eteen tulevien vaikeuksien keskellä on eräänlainen luonnonvälttämättömyys. Euroopasta lähteneistä maastamuut­ta­jista monet olivat lähes pakkotilanteessa. Kotimaassa ei ollut muuta tulevaisuuden näkymää kuin kerjuu tai muu jättäytyminen toisten armopalojen varaan. Useimmille aukeni Yhdysvalloissa lopulta hyvä elämä, ainakin 30-luvun lamaan asti. Siitäkin selvittiin Rooseveltin New Deal -ohjelmalla. Taas ollaan uusien haasteiden edessä koko läntisessä maailmassa.

Tämä analyysi ei vielä anna riittäviä eväitä sen ennustamiseen, miten yhteiskunnan liikelait tulevat muuttumaan. Seuraan kuitenkin kiinnostuksella, nostaako Kiinan talousmoottori kehittyvät maat läntisten imperiumien ohi vai syökseekö ilmastonmuutos tai ydinsota meidät kurimukseen.