Entinen EU:n ulkoasioiden komissaari Joseph Borrell esitti virkakautensa yhden taitamattomimman lausunnon sanoessaan, että Lännessa eletään puutarhassa ja muualla viidakossa. Tämä ei ollut kovin viisaasti sanottu – diplomatian näkökulmasta – EU:n keskeiseltä diplomaatilta. Lausahdus tuli mieleen, kun aloin lukea Hermann Hessen romaania Der Steppenwolf (Arosusi). Romaani luotaa eurooppalaisen kulttuurin tasoja sellaisen sivistyksen edustajan kautta, jonka elämässä kamppailevat sivistyneen henkisyyden kanssa eläimelliset vietit ja elämän nautinnot. Borrellin toteamuksesta, tai siitä näkemissäni lyhyissä Youtube-klipeistä ei käynyt ilmi, viittasiko hän nimenomaan kulttuurisiin eroihin. Se luultavasti monelle tuli kuitenkin ensiksi mieleen.
Jos ajatellaan puutarha ja viidakko -vertausta konkreettisesti suhteessa kulttuurieroihin, niin esiin nouseekin kiinnostava näkökulma sivistykseen: mitkä Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan kulttuurin piirteet tekevät niistä sivistysmaita, mutta muun maailman kulttuurit näyttävät alkukantaisilta ja villeiltä. Kovin hyvin perusteltua eroa ei löydy siitä, miten syödään, haarukalla ja veitsellä, puikoilla tai sormin, lautaselta vai voipaperilta kuten meillä grillinakit tai sanomalehtikääreestä kuten Britanniassa fish-and-chips.
Musiikissa on huomattavia eroja, mutta miksi läntinen musiikki on sivistyneempää? Kirjallista ja filosofista perintöä löytyy tuhansien vuosien takaa Kiinasta, Intiasta, muualta Aasiasta ja Pohjois-Afrikasta. Amerikan alkuperäisväestöjen kulttuurin siirtomaaisännät tuhosivat. Eurooppa on saanut monet matematiikan peruselementit Intiasta ja arabimaista. Näiden asioiden syvempi analysointi paljastaisi Borrellin puheen olevan täysin metsässä, jos tästä olisi kyse.
Länsimaiden kulttuuri on sinänsä varsin monenkirjavaa, eikä sen kaikkia piirteitä ehkä haluta esitellä puutarhan loistokkuuden merkkeinä. Hessen Arosusi Harry tutustuu perusteellisesti viihde-elämän rientoihin ja kurtisaanien/ilotyttöjen palveluihin kuin myös erilaisten huumaavien nautintoaineiden tarjoamiin elämyksiin. Miten sitten sopii Borrellin vertaukseen se, että Harry sanoo kurtisaanien loihtimaa lemmenmaailmaa puutarhaksi? Kirja kertoo 1920-luvun Saksasta. Kaikkia näitä jotkut läntiset matkailijat hakevat kaukomatkoilta, kun eivät sopivaisuussyistä rohkene käyttää paikallista tarjontaa hyväkseen. Mihin Borrellin ajatus siis kiteytyy? Se ei suinkaan ole Borrellin yksityisajattelua, mutta hän on mielestään keksinyt iskevän vertauksen asialle, joka erottaa läntisen ajatusmallin muusta maailmasta.
Borrellin lausahdus kytkeytyy siihen ajankohtaiseen tilanteeseen, jossa Lännen poliittinen johto ja valtamedia kuin yhdestä suusta tuomitsevat Venäjän toimet Ukrainassa ilman mitään analyysia tapahtumien taustoista. Ja media yrittää pakottaa valtaväestön samaan ruotuun. Median lannoitustoimin puutarha kukoistaa. Mikään muu ei ole hyväksyttävää eikä sovi julkisesti esiteltäväksi. Poikkeavien näkemysten esittäjät tuomitaan Putinin kavereiksi, häiriköiksi. He ovat puutarhaan levinneitä rikkaruohoja. Arosusi -romaanin päähenkilö tuomitaan lehdistössä, koska hän ilmoittautuu sodan vastustajaksi ja tuomitsee vallalla olevan kiihkeän valmistautumisen uuteen sotaan.
Puutarhavertauksessa on siis kyse hallinnasta ja kuuliaisuudesta. Puurtarhaan sopivat vain hoidetut, hyväksytyt näkemykset. Lännen eliitti on hämmentynyt siitä, että koko maailma ei yhdy tähän tuomion julistukseen. Länsimaailman ihannepuutarha on liberaali-demokratia, joka ei kuitenkaan ole demokratia. Poliittisiksi päättäjiksi suodatetaan ne, jotka ovat alistuneet talouseliitin tarjoamaan malliin. Mediamyllytyksellä se yleensä hoituu. Tarvittaessa oikeustoimin suljetaan pois vaaralliset ehdokkaat tai sitten posti hukkaa kannattajakortit johonkin. Se on niin liberaali, että ihminen saa ottaa identiteetikseen vaikka kissan, jos hän niin haluaa, mutta hän ei saa tuomita asevarustelua. Glenn Diesenillä on ajatusmallista oiva kirjoitus Substackissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti