Teknologia ja innovaatiot
Teknologia on keskeinen
elämismaailmaamme määrittävä ja muokkaava elementti. Itse asiassa se on ihmisen
evoluution tärkeimpiä tekijöitä, kun tekniikan kehitys nivoutuu luonnon
haltuunoton välineiden, siis työkalujen kehitykseen. Homo faber on osa ihmisen perusolemusta. Teknologiaan voisi
laajasti lukea kuuluvan kaikenlaiset ihmisen omien kykyjä laajentavat keksinnöt,
vaikka totutun ajattelutavan mukaan teknisinä apuvälineinä pidetään objekteja,
joita ihminen on tehnyt luonnon tarjoamista materiaaleista. Tässä ei ole
tarpeen takertua ”täsmälliseen” määrittelyyn, vaan tarkastelu kattaa yleensä
sellaisia olioita, joita käytämme jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tällaisia
ovat yhtä hyvin työkalut, laitteet ja liikennevälineet kuin lannoitteet, tuotantoeläimet
tai amfiteatteri. Rajanveto vaikkapa käyttämiimme vaatteisiin on epäselvä, kun puhutaan
teknisistä alusasuista, mutta ovathan perinteiset tekstiilitkin innovaatioita.
Joku nekin on keksinyt. Teknologia on tunkeutunut kaikille elämismaailmamme
alueille, jopa aivan iholle ja ihon allekin. Nykypäivänä teknologia on
leimallisesti soveltavaa tutkimusta.
Teknologian suhdetta maailmankuvaan
määrittää yhtäältä se, miten ratkaisevasti se muokkaa ajatteluamme kohti
instrumentaalisen rationaalisuuden periaatetta: kaikella mitä teemme, pitää
olla välinearvo jonkin muun saavuttamiseksi. Erityisesti tekniikka on
markkinatalouden tuotantovoima, eli sen tarkoitus on tehostaa tuotantoa ja
tuoda omistajalleen voittoa. Tuotteiden käyttäjien eli kuluttajien kannalta teknisten
keksintöjen tulisi helpottaa tai rikastaa elämää, ja sellaisenaan niitä voidaan
käyttää statussymboleina. Markkinoiden kannalta tämä on kolikon toinen puoli,
joka määrää kysynnän.
Toisaalta tekninen kehitys voi määrätä
maailmankuvaamme niin voimallisesti, että pidämme sitä vääjäämättömänä prosessina,
jossa omilla valinnoillamme ei ole sijaa, tai sitten näemme vielä mahdollisuuden
ohjata tekniikan kehitystä muiden elämänarvojen kuin talouden tai tekniikan ”sisäisten
kehityslakien” pohjalta. Teknologian vääjäämättömän kehityksen ajatusta
kutsutaan teknologiseksi determinismiksi ja sen vastapuolena on inhimillisen
valinnan mahdollisuus (”human choice”).
Mitä teknologinen determinismi
voisi tarkoittaa? Ovatko talouskasvu ja voiton tavoittelu niin määrääviä, että
tekniikan avulla on otettava kaikki mahdolliset pikavoitot. Valinnan
mahdollisuutta ei ole. Tämän kohtalon seuraaminen kuitenkin johtaa luonnonvarojen
ehtymiseen ja lopulta monien maapallon elämänmuotojen tuhoutumiseen, jos
luonnonvarojen rajoja ei oteta huomioon. Valinta erilaisten teknisten ratkaisujen
välillä on välttämätöntä. Teknologiaa voisi hyödyntää niinkin, että
luonnonvaroja säästetään. Voi tietenkin olla niin, että ihmisen evoluutio on
johtanut sellaiseen lyhytnäköisen ahneuden ylivaltaan, että enemmistö (tai ne
joilla on varallisuutensa ansiosta suurin vaikutusvalta) ei halua nähdä tuhon
merkkejä ajoissa. Jos sitten jäljelle jäisi jonkin älykkäämmän elämänmuodon
itu, sen edustajat voivat sitten todeta, että lajin homo sapiens sapiens
nimessä ainakin tuo toinen sapiens määre on turha. Tämä olisi valitettavaa ja
tällaisten blogikirjoitusten kannalta kohtalokasta. On kuitenkin joitain
toiveita herättäviä merkkejä siitä, että talousjärjestelmää ja tekniikan
kehitystä voidaan säädellä poliittisin päätöksin. Tätä pohdimme etiikkaa
koskevassa kirjoituksessa tarkemmin kuin myös kommunikatiivista rationaalisuutta
käsittelevässä tekstissä.
Voimme siis ainakin vielä pitää voimassa
hypoteesin, että sikäli kuin kyse on tekniikan kehittämisestä luonnonvarojen
hyödyntämisessä, meillä on valinnan mahdollisuus eikä vaihtoehtoisten
etenemislinjojen hahmottelu ole aivan turhaa. Tietenkin joka päivä tekniikan
kehittäjät tekevät valintoja. Vaihtoehtoja testataan, tehdään
markkinatutkimuksia, myydään visioita ja lupauksia. Historiasta löytyy
esimerkkejä, joissa kyseisessä tilanteessa teknisesti paras vaihtoehto ei voita
vaan voiton vie parhaan myyntipuheen keksinyt tuottaja.
Miksi samaa valinnan mahdollisuutta
ei olisi sen teknologian suhteen, joka määrittelee uudelleen ihmistä tuotannossa
ja elämismaailmassa ihmisen omalla vahvuusalueella? Tässä on siis kysymys älykkään
teknologian kehittämisestä. Robotit ovat jo pitkään korvanneet ihmisen tuotantolinjojen
rutiinitehtävissä. Tekoäly on korvaamassa ihmistä myös ns.
asiantuntijatehtävissä. Kun asia ilmaistaan näin passiivissa ”on korvaamassa”,
ilmaisuun on piiloutunut teknologisen determinismin mukainen ajatus, että kehitys
on vääjäämätön. Tosiasiassa joku tekee nuokin investointipäätökset ja yleensä
päätösten perusteena on taas taloudellisuus. Kone on halvempi, väsymätön
uurastaja eikä tee inhimillisiä virheitä. Miksi emme hyödyntäisi älykästä
tekniikkaa? Kuka tosiasiassa haluaa ottaa tehdäkseen robottien yksitoikkoisen rutiinin.
Ihmisen ja talousjärjestelmän kannalta robotit eivät ole ongelma. Talousjärjestelmä
vaatii kuitenkin toimiakseen ostovoimaisia kuluttajia, eli ongelmaksi voi tulla
tulonjako.
Asiantuntijatehtävissäkin tekoäly
on omalla tavallaan korvaamaton. Esimerkiksi emme kykenisi laskemaan taloutemme
ilmastovaikutuksia ilman tehokkaita tietokoneita. Asiantuntijuudessa on
kuitenkin viime kädessä kysymys päätöksenteosta ja vastuusta. Tietokonekin
tekee ratkaisunsa käytössään olevan, useimmiten rajallisen informaation
pohjalta. Kun päätökset koskevat taloudelle tai elämälle kriittisiä
ratkaisuja, vastuuta ei voi vierittää tietokoneille. Niitä on turha laittaa
syytteeseen taloudellisista menetyksistä tai väärästä diagnoosista. Kriittisten päätöksien lopullinen tekijä on
ihminen, ainakin toistaiseksi. Sitten kun lopullinen päätösvalta annetaankin
koneelle, on syytä ottaa tuon ratkaisun eettiset vaikutukset pohdittavaksi. Vai
jätetäänkö sekin pohdinta tekoälylle? Haluammeko alistua tekoälyn komentoon
ilman ehtoja?
Sellaisiakin ajatuksia on ilmassa,
että tekoälyn kehittyminen on osa evoluutiota ja evoluution luonnollinen suunta
olisi siis kohti aina korkeampia älykkyyden muotoja. Minusta hieman outo on
ajatus, että ihmiskunnan tehtävä olisi toteuttaa tuollaista ennalta määrättyä
evoluution kehitystä ja antaa sen vuoksi valta tekoälylle. Evoluutio on
kuitenkin sokea eikä sillä ole mitään erityistä suuntaa. Olemme toistaiseksi
selvinneet kilpailusta voittajina juuri älymme antaman sopeutumiskyvyn vuoksi,
mutta onko voitto lopullinen, sitä ei voi tietää. Ihmiskunta voi aivan hyvin
hävitä kamppailun bakteereille tai hyönteisille ellei ihminen sitä ennen
onnistu tuhoamaan sivilisaatiota omin avuin, järkensä menettäneen älyn avulla.
Ihmiskunnan kannattaa toki käyttää
kaikki keinot olemassaolonsa ja sivistyksen turvaamiseksi, mutta sivistykseen
kuuluu nyt myös vastuu muista maapallon elämänmuodoista. Meidän tavallisella
järjellä varustettujen ihmislajin edustajien intressissä kuitenkin on ohjata
tekoälyn kehitystä niin, että voimme säilyttää oman vapaan tahtomme. Voin kyllä
kuvitella tilanteen, jossa tohtorit Strangelove ja Faust myyvät sielunsa
superälylle ja tekevät sen johtopäätöksen, että älyn lahjoiltaan vajavaisen ihmisen
on väistyttävä. He perustavat lahkon, joka vie superälyn kehityksen
singulariteettiin, pisteeseen, jossa tekoäly ottaa oman kehityksensä valtaansa.
Tästä voi sitten joku Orwellin tai Kubrickin perinnettä yllä pitävä
scifi-taiteilija jatkaa kertomusta. Haluaisin kyllä nähdä sellaisen Faust-oopperan
toteutuksen, jossa Mefiston roolin laulaa synteettisellä äänellä varustettu
tietokone. Sen virheetön suoritus varmaan lumoaisi paitsi Faustin myös yleisön.
Jään odottamaan ensi iltaa.
Maailmankuvissamme teknologia antaa
aina tulevaisuuteen suuntautuvan odotuksen. Tuo odotus saa psykologisen
värityksen siitä, miten tulkitsemme historiaa ja mikä käsitys meillä on
nykyisestä elämismaailmastamme. Oma persoonallisuutemme (kietoutuneena noihin
tulkintoihin) vaikuttaa näkemykseemme. Odotus voi olla toiveikas tai pessimistinen.
Henkilökohtainen näkemykseni on ristiriitainen tai todellisten ristiriitaisten
signaalien hämmentämä. Perusluonteeltani pidän itseäni optimistina ja siksi
viitsin nähdä vaivaa näiden kirjoitelmien väsäämiseksi, mutta on vaikea nähdä
valoa maailmaa peittävän mediasumun läpi ja mieleen hiipii pelko, että järki
häviää älylle tai sitten älykin häviää maailman asettamille ongelmille. Kaikkiin
ongelmiin ei ole vain teknistä ratkaisua, vaan meidän pitää myös kyetä muuttamaan
elämistapaamme ja arvojamme.
Järki on siis sitä, että itse oman
ymmärryksemme turvin asetamme tavoitteemme paremman elämän kehittämiseksi tai
päädymme ratkaisuun, että nykyinen elämismaailma on suurelta osin jo kyllin
hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti