Elämän valinnat

Kohti hyvää elämää

Pohdin tässä elämän tarkoitusta eli kunkin henkilökohtaisia valintoja. Teen nyt normatiivisen rationaalisuusoletuksen: järkiperustein arvot voi laittaa osittaiseen tärkeysjärjestykseen ja itse kunkin on järkevää olla rikkomatta tuota järjestystä. Järjestys on osittainen, koska luonnollisesti on asioita, joiden keskinäinen järjestys on yleiseltä kannalta yhdentekevä. Ekonomistit tekevät myös rationaalisuusoletuksen selittäessään kulutuskäyttäytymistä. Ekonomistien näkökulma ei ole normatiivinen. Ekono­mistit puhuvat ihmisten tekemien valintojen ’utiliteeteistä’, siis siitä, miten arvostamme asioita ja teemme valintoja niiden välillä. Panostamme asiaan, joka antaa suurimman henkilökohtaisen marginaalihyödyn. Itse kullakin meillä on omat arvostuksemme, mutta järkiperusteilla viittaan siihen, että arvoja voi perustella yleisinhimilliseltä kannalta.

Elämän tarkoitusta on mielekästä pohtia vain sellaisen toimijan kannalta, joka voi asettaa toiminnalleen tarkoituksen. Sillä seikalla, että maapallolla yleensä on elämää, ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Niin vain on, mutta se ei kuitenkaan ole yhdentekevä asiantila. Ilman elämän kiertokulkua kukaan ei voisi pohtia oman elämänsä tarkoitusta. Elämän ja eri elämänmutojen turvaamisella on perustava merkitys myös meillekin, sikäli kuin haemme elämällemme merkitystä - ja myös elämämme rajallisuudelle. Ellei vehnänjyvä kuole..., ja niin edelleen. Elämä on asia, jolle jollakin voi olla merkitystä. Jos siis kysyy yksilön elämän merkitystä, se saa merkityksen suhteessa toisten elämään tai elämään yleensä. Mutta tässä riennän jo lopullisiin johtopäätöksiin.

Aloitetaan yksinkertaisista ja selvistä perustotuuksista. Ne ovat periaatteessa triviaaleja, mutta eivät kuitenkaan ole helposti käännettävissä elämänkäytännöiksi. Aloitetaan antiikin Kreikan opetuksista. Aristoteleen Nikomakhoksen etiikasta - hieman omaa tulkintaa käyttäen - voi tiivistää tämän perusasian:

Hyvä elämä syntyy hyvistä teoista.

Tähän on vaikea väittää vastaan, mutta tietenkään se ei kerro, miten meidän tulisi toimia, kun hyvät teot voivat olla vaikeasti tunnistettavissa. Yritetään konkretisoida.

Lähes itsestään selvyys on ’hyvän elämän perusperiaate’: Elämän tarkoitus on kokea rikas ja merkityksellinen elämä. 

Käsitellään ensin kokemusten antia. Kokemusten rikkaus ei ole aivan sama asia kuin miten ne miellyt­tävät meitä. Tämä olisi hedonistin elämäntapa. Autuaallisen miellyttävä olotila saadaan aikaiseksi vaikkapa huumeilla. Mukavissa kokemuksissa ei ole sinänsä mitään vikaa, jos niihin ei liity sivuvaikutuksia, jotka rajoittavat mahdollisuuk­siamme kokea jotain parempaa. Vaikka hyvän olon tuottavat, palkitsevat kokemukset ovatkin valintojamme ohjaavia perusprimitiivejä, niiden arvo katoaa, jos saavutamme ne huijaamalla tunteitamme ja aistejamme riippuvuuteen perustuvilla ärsykkeillä. Kaikki addiktioista kumpuava kokemusten tavoittelu on kyseen­alaista siksikin, että emme kykene enää valitse­maan niitä omasta tahdostamme emmekä voi punnita niiden arvoa suhteessa muihin asioihin. Näiden suhteen nykyään pitää olla tarkkana, kun niin monelta taholta olemme koukuttavien houkutusten kohteena. Erilaiset markkinavoimat pyrkivät tyydyt­tämään tarpeemme itsellemme mahdollisimman vähällä vaivalla ja mahdollisimman nopealla tahdilla. Kauhukuvana näen ihmiset mobiililaitteita kliksuttelevina kanoina, joiden hormonitasoja laitteiden ärsykkeet säätelevät. Enää ei tarvitse hiihtää hikipäin kahtakym­mentä kilometriä tai istua kolmea tuntia oopperaesityksessä hyvien fiilisten saamiseksi. Ja koska tuo kauhukuva näyttää jo olevan osittain totta, näistä sinänsä itsestään selvistä periaatteista pitää kirjoittaa. (Katso lisäpohdintoja eseestä 'Luokat ja maku'.)

Onnistumisista saatu tyydytys on tavoiteltavaa, kun se saavutettu itse asetetusta päämäästä ja omista arvoista lähtien - eikä ulkopuolisen tekijän kontrollin alaisena.

Kokemiseen liittyy aina tietty ymmärrys ja kokemus on sitä antoisampi, mitä enemmän kokemastaan asiasta ymmärtää. Esimerkiksi tennisottelun seuraamisesta tuskin saa paljon irti, jos ei tunne pelin pistelaskutapaa (joka onkin aika käsittämätön). Pelin asiantuntija kykenee vielä näkemään lyöntitekniikan hienoudet ja heikkoudet.

Aitojen, elämää rikastuttavien kokemusten saamiseksi pitää usein nähdä vaivaa. Ponnistelu itsessään on kokemus, jolla on arvoa ja joka luo edellytykset ponnistelun tavoitteen saavuttamisen antamalle elämyk­selle. Miksi seikkailunhaluiset ihmiset näkevät vaivaa kiivetäkseen 8 km korkealle vuorelle ja sitä varten harjoittelevat vuosia? Miksi jotkut harjoittelevat pianon soittoa vuosia ja vuosia voidakseen ilahduttaa soitollaan toisia? Liikuntaa harrastamalla siitä voi oppia nauttimaan ja lisäksi saa terveyttä ja kuntoa nauttia muunlaisistakin elämyksistä. Aidot nautinnot eivät ole pikavoittoja. Kaikista ei ole kasitonnisten valloitta­jiksi, joten tavoitteet pitää asettaa voimavarojen mukaisesti, mutta haasteita ei pidä pelätä.

Panos-tuotos -mallin ’toinen perusperiaate’ on, että kokemusten rikkautta voi lisätä panostamalla asioihin, joiden avulla voi kasvattaa mahdollisuuksia uusiin elämää rikastuttaviin kokemuksiin. Kun kokemus muuttuu paremmin ymmärtämiseksi, se rikastuttaa myös uusia kokemuksia.

Tämä periaate on varsin houkuttelevaa tulkita pinnallisesti niin, että ratkai­sevaa olisi kokemusten määrä, ei elämännäkemystä syventävä sisältö, saati toimiemme merkityksellisyys. Niinpä rahan kokoaminen nähdään yleispätevänä keinona, joka mahdollistaa uusien nautintojen kartutta­misen. Tämä on vallitseva "standardimalli", eikä mikään vaihtoehtotrendi näytä uhkaavan sen valta-asemaa. Liian monen kohdalla vaihtoehtoja ei ole siksi, että kaikki voimat menevät perustarpeiden tyydyttämiseen. Pintaliito on tavallista niiden kohdalla, joilla on varaa kuluttaa. Rahan kokoaminen on jopa korotettu suureksi arvoksi itsessään. Superrikkaat näytetään kunnioitusta herättävinä mallikansalaisina tekemättä juurikaan eroa siinä, miten varallisuus on hankittu. Jos rikastuminen on itsetarkoitus, se muuttuu addiktioksi. (Täydennys 3/2025: Yle näytti puffin tulossa olevasta sarjasta, joka esittelee joitakin Suomen superrikkaita julkkiksia. Puffissa oli ote Björn Wahlroosin haastattelusta, jossa "Nalle" sanoi haastettelijalle jotenkin näin:"Kysyt, mikä elämässä on tärkeää, mutta rahallahan saa kaikkea". Ja päälle älyvapaa nauru, eikö haastattelija tajua, mikä on tärkeää. Voin kuvitella suuren osan ihmisistä yhtyvän tähän nauruun. Irvokasta.)

 

Mutta miten elämä rikastuu samanlaisina toistuvien aistinautintojen tulvasta tai tulemalla ihailun kohteeksi? Omien kykyjen kehittäminen on keskeistä. Kissa voi tehdä pienen kasan rahan perässä kirmaavan sijoittajan osakesalkun päälle.

Elämän tarkoitus ei tietenkään löydy kurjuuden läpi kamppaillen. Riittävät aineelliset resurssit tarvitaan, jotta olisi mahdollista nauttia elämästä. Tuo toinen periaate viittaa kuitenkin siihen, että teemme sellaisia sopivan haasteellisia asioita, joiden kautta lisäämme kykyämme kokea elämyksiä, jotka muutoin jäisivät tavoittamattomiksi. Viihde avautuu ilman ponnisteluja, mutta taiteen vastaanottamiseen pitää kasvaa. Vaativa taideteos avaa itsestään uusia piirteitä toistuvien kokemusten kautta. Niinpä kuka tahansa, jolla on elämän perusedellytykset kunnossa, voi kartuttaa kulttuuripääomaa, jonka avulla taas avautuu tie uusille kokemuksille. Liikunta lisää terveyttä ja mahdollistaa yhä vaativammat suoritukset. Riskejä kannattaa ottaa sopivasti ja kokeilla uusia asioita. Mutta ymmärryksen kehittäminen on tärkeintä.

Vaarana on se, että elämästä tulee suorittamista. Ihminen voi jäädä koukkuun ja harrastuksista tulee pakkomielle. Uusien haasteiden ja perusnautintojen tulisi olla tasapainossa, riippuen itse kunkin luonteen­piirteistä. Joku nauttii itse kilvoittelusta niin paljon, että yksinkertaiset peruselämykset eivät tunnu miltään.

Toinen perusperiaate ei takaa vielä elämän merkityksellisyyttä muutoin kuin omien kokemusten suhteen. Toki jos tekee jonkin asian yleensä ensimmäisen kerran, se voi rohkaista muita yrittämään samaa. Sen jälkeen, kun Hillary ja hänen opas-šerpansa kiipesivät ensimmäisinä Mount Everestille, tuhannet seikkailijat ovat seuranneet perässä, ruuhkaksi asti. Myös epäonnistuineista vastaesimerkeistä pitäisi ottaa opiksi.Tämä johdattaa meidät mallin kolmanteen periaatteeseen.

Merkityksellisyyden periaate: Elämä on merkityksellistä silloin, kun tekomme lisäävät toisten elämän edellytyksiä, heidän mahdollisuuk­sia rikastaa elämäänsä ja varmistavat yleensä elämän jatkuvuutta.

Tavallisin tapa tämän merkityksellisyyden toteuttamiseksi on se, että auttaa omilla toimillaan läheisten ja jälkipolvien elämän edellytysten toteuttamista. Yhteiskunnallisessa katsannossa elämän merkitystä luo työ, olkoon se palkallista tai palkatonta. Palkkatyö saattaa hämärtää työn tulosten kautta aikaan saatua yhteiskunnallista vaikutusta, jos motiivi on vain palkka. Työn tai muun yhteiskunnallisen, toisten elämää auttavan toiminnan kohde voi olla tietyt ihmiset, mutta vaikutus voi kohdistua tuntemattomiin tai viiveellä myös tuleviin sukupolviin. Toimijan ei tarvitse olla erityisen sosiaalinen henkilö.

Edelliset periaatteet ovat määritelmän luonteisia selviöitä. Seuraava periaate vaatii jo pienen ripauksen päättelyä.

Merkittävä elämäntyö kannustaa ihmisiä pyrkimään kohti rikkaampia elämyksiä tai auttaa toisia tekemään elämästään merkityksellistä.

Tässä minulla on mielessä luovat toiminnot, tekniset ja sosiaaliset innovaatiot sekä taiteellinen työ. Taide antaa haasteita ja luo itsessään jo uutta materiaalia kokemukselle. Keksinnöt lisäävät työn tuottavuutta. Myös innostavan kasvattajan ja opettajan työ vie ihmisiä uusiin tavoitteisiin. Tiede lisää ymmärrystämme ja sitä kautta kokemustemme syvyyttä.

Periaatteita voisi generoida lisää ja jokainen toteuttaa niitä sisällöllisesti omalla tavallaan. Näiden tapojen moninaisuus sinänsä lisää elämän rikkautta. Ne noussevat mieleen elämän ratkaisukohdissa, kun normaali arkemme menee totuttujen kaavojen mukaan. Hyvät elämäntavat pitävät kunnossa ne perusedellytykset, joiden kautta elämän saa mielekkääksi.

Merkityksellisyyden periaate ei voi tarkoittaa sitä, että velvoitamme toiset määräämäämme elämäntapaan. Mahdollisuuksien luominen tarkoittaa juuri sitä, että annamme toisille mahdollisuuden kokea jotain uutta. Tämä mahdollisuuksien avaaminen, jotka eivät ehkä koskaan toteudu, antaa toiminnallemme ideaalisuuden leiman. Voimme ajatella muista ihmisistä, että ehkä heillä ei ole kykyä tai motivaatiota tarttua noihin mahdollisuuksiin tai ne eivät vastaa heidän arvojaan. Kykyjen, motivaation ja arvojen suhteen voimme elää toivossa, että joku joskus ymmärtää tarttua tilaisuuteen. Tässä mielessä toimimme edistääksemme ihmisen idean ja ihmisarvon kehittymistä. Niin voi ajatella esimerkiksi luova taiteilija, joka näkee avaavansa teoksellaan uuden kokemusmaailman - mutta voi ehtiä kuolla unohdettuna suuruutena, kunnes jonain päivänä...

Negatiivinen esimerkki ihmisarvon ymmärtämisestä on se, että näemme jonkun keräävän ruokansa jäteastioista ja ajattelemme, että tuo ei ole ihmisarvoista elämää - emmekä näe mitään tarvetta tilanteen korjaamiseen.

Kaiken merkityksellisyyden ydin on siinä, että jokainen ihminen määrittelee osaltaan toiminnallaan paitsi itsensä myös sen mitä ihminen yleensä on. Tämä ei ole sinänsä moraalifilosofinen ajatus vaan tosiasia. Ihminen voi olla sellainen kuin Hitler oli tai Äiti Teresa, tai Maija Meikäläinen. Ihmiselle on lajina ominaista, että sen yksilöt voivat erota käyttäytymisellään toisistaan aivan valtavasti. Ilmeisesti on vain niin, että ihmiset eivät yleensä ajattele määrittelevänsä ihmistä lajina. Jos kuitenkin joskus muistamme tuonkin tosiasian, se voi saada meidät ajattelemaan tekojemme moraalisia ulottuvuuksia. Palaan tähän ehkä hieman mystiseltä tuntuvaan teemaan omassa tekstissään.

Jos siis tarkastelemme toimintaamme moraalin näkökulmasta, tuo ihmisen määrittelyn tunnistaminen antaa mahdollisuuden laajentaa Kantin kategorisen imperatiivin sanomaa muotoon ('Hyvän valinnan periaate'): Toimi niin kuin voit ajatella hyvän ihmisen toimivan.

Kategorinen imperatiivi kehottaa toimimaan niin, että toimintatapa voisi palvella yleisenä lakina. Se ei jätä tilaa vaihtoehdoille - kirjaimellisesti tulkittuna. On kuitenkin luonnollisempaa ajatella, että useimmissa elämäntilanteissa on monia mahdollisia toimintatapoja, jotka ovat etiikan kannalta yhtä hyviä. Hyvän valinnan periaate ei ole samalla tavalla 'moralisoiva' tai fundamentalistinen. Vielä jos ilmaisemme tämän muodossa "älä tee mitään sellaista, mitä et soisi kenenkään tekevän", periaate sallii kaiken muun mihin mielikuvitus ja voimavarat riittävät. Silloin omat arvot ohjaavat valintoja.

Voit toki elää elämäsi ajatellen vain itseäsi, koska vain omalla elämälläsi on sinulle merkitystä - vai kuinka. Tai voit ainakin yrittää tehdä jotain, jolla on merkitystä muillekin. Tuon itsekkään ajatustavan torjumiseksi ihmiskunta on keksinyt erilaisia uskontoja, joista monet lupaavat palkkion hyvästä elämästä sitten 'ikuisessa elämässä'. Jos ei usko tähän edes sen vertaa kuin Pascal, joka jätti tuon option avoimeksi äärettömän palkkion toivossa, niin voi kuitenkin nähdä perusteen merkityksellisen elämän etsimisille sellaisesta kokonaiskuvasta, jossa oma elämä on osa ihmiskunnan ja yleensä elämän jatkumoa. Sehän on realistisesti ajatellen niin ikuista kuin vain voi olla. Ironista vain on, että vallitsevat inhimilliset pyrkimykset uhkaavat elämän jatkuvuutta, kun tavoitellaan kulutusjuhlan elämysten pikavoittoja.

Kun yksilö ajattelee elämänsä merkityksellisyyttä ihmiskunnan tai jopa yleensä elämän jatkumisen kannalta, niin tavallisesti johtopäätös on, että eipä sillä ole suurta merkitystä, mitä kukin tekee. Todella merkittävät henkilöt kyllä erottuvat joukosta ja heitä on harvassa. On kuitenkin kohtalokas virhepäätelmä ajatella, että tavallisen ihmisen toiminnalla ei ole merkitystä ja elämän voi elää pois suuremmin murehtimatta sitä, millaisen jäljen itsestään jättää. Murehtimista ei tietenkään tarvita, mutta omien elämänvalintojensa vähättelemisen seuraukset voivat olla tuhoisat. Kun ihmisten valtava enemmistö ajattelee näin ja käyttää elämänsä markkinoijien kulutusyllytyksen aikaansaamien lyhytaikaisten tarpeiden tyydyttämiseen, maapallon elämän edellytykset kuihtuvat. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä kampanjoimaan toisenlaisen elämänmuodon puolesta, riittää kun elää niin, että ei syö elämän jatkumisen edellytyksiä. Toisaalta ihmisen ei tarvitse lähtökohdiltaan olla jokin ainutlaatuinen nero voidakseen vaikuttaa myös toisten ihmisten tekemiin valintoihin. Tolstoin 'Sodan ja rauhan' yksi kirjailijan äänellä kulkevat teema on juuri se, miten pienet teot summattuna muuttavat maailmaa, ja tämä sen suuren kertomuksen rinnalla, jossa Napoleon yritti lopettaa sodat sotimalla -- yritti, mutta ei onnistunut.

En väheksy elämyksiä, mutta hyvä elämä ei tule elämyksiä kokoamalla. Kun elämykset muuttuvat kokemuksiksi ja kokemukset kehittyvät ymmärrykseksi, niin lopulta eletty jalostuu elämänviisaudeksi. Elämänviisaus ohjaa tekemään hyviä valintoja ja hyviä tekoja. Näin syntyy hyvä elämä, tai syntyisi, jos homma etenisi näin suoraviivaisesti. Aivan näin yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti elämä ei jäsenny - ja oikeastaan onneksemme. Sillä emme syöksy elämyksien perään vain vaistojemme ohjaamina vaan suuntaudumme tarjolla olevaan virikeympäristöön elämismaailman antaman esiymmärryksen kautta, ja tässä tuon voi tulkita niin, että kulloinenkin elämänmuoto tarjoaa mahdolliset kokemukset. Elämänviisautta voi oppia myös kokeneempien kertomuksista. Elämänmuoto voi olla myös sillä tavalla kasvanut vinoon, että perinteitä seuraamalla yhteiskunta voi ajautua kohti tuhoa niin kuin nyt näyttää olevan laita rajattamon kasvun ja kuluttamisen kanssa. Mutta tässä palaan jo koluamiini aiheisiin, joiden kimppuun kyllä hyökkään vielä näin esiin nousseelta uudelta pohjalta.