Pikku juttu

Pienten asioiden tärkeydestä

Kävin mökille mennessä kaupassa. Piti ostaa päivän ruoat sekä erilaisia perustarvikkeita, kun syksyllä ruokatarvikkeet tuotiin pois. Tyhjensin kauppakassista kylmät tavarat kylmälaukkuun. Kaivoin kassin pohjalta pientä raejuustopurkkia ja sörkkäsin suolasirotinpurkkia, jonka kansi aukesi. Onneksi vain vähän suolaa ehti varista kassin pohjalle, pikku juttu, suorastaan mitätön, mutta sekin herätti suuttumusta, kun juuri kaupan hyllystä poimimani purkin kansi ei ollut kunnolla kiinni. Purkki onkin puristettu pahvista ja ja reuna oli hieman syltyssä, joten ihmekös tuo, että kansi ei pysynyt kiinni. Yksittäisen pikkuasian voi unohtaa, mutta kun näihin pikkuasioihin törmää harva se päivä kaupassa käydessä - milloin miniluumupikarin kansi aukeaa kassalla, milloin on jäänyt huomaamatta maitojuoman epäselvästi painettu päiväys - niin kaupassakäynti alkaa stressata. Tässä on kysymys laatunormien löystymisestä tuotantokustannusten alentamiseksi. Tämä on aivan yleinen ilmiö ja nykyisin ikään kuin talouden vääjäämätön laki. Sen kanssa täytyy vain opetella elämään, mikä on täydellisyyttä janoavalle luonteelle vaikeaa. Pitää aina herpaantumatta olla valppaana sen vuoksi, että jokin itsestään selvältä tuntuva asia hajoaa käsiin. Pikkuasiat voivat muuttua todella isoiksi, kun huonosti käy. Esimerkkejä riittää ja juuri elämme yhden katastrofin mittasuhteet saaneen asian kanssa.

Joku kiinalainen osti torilta lepakon - tai sattui jokin vastaava harmittomalta näyttävä arkipäiväinen tapahtuma - ja maailma joutui kaaokseen. Vastaavanlainen syntyhistoria oli espanjantaudilla, joka lähti liikkeelle amerikkalaiselta maatilalta. Kaaosteorian (tietenkin tästä on kehitetty oma teoria) klassinen esimerkki on perhoksen siiveniskun vaikutus myrskyn syntymiseen. Siksi säätiloja ei voi periaatteessa ennustaa kovin pitkälle tulevaisuuteen. Ilmiö on luonteeltaan kaoottinen. Muistissa on avaruussukkulan (oliko se Challenger) tuhoutuminen lähdössä. Miehistö kuoli räjähdyksessä. Feynmanin johtama tutkintaryhmä löysi syyn pienestä tiivisteestä, joka ei kestänyt lämpötilan muutosta. Teknologian mutkistuessa virheiden mahdollisuus kasvaa. Pesukonetta ostaessani myyjä suositteli lisätakuuta, kun laitteessa on niin paljon nykyelektroniikkaa. Tästä on siis tullut elämää värittävä perusvire. Erämaavaellukselle lähtiessä kannattaa luottaa yksinkertaisiin ratkaisuihin, jotka osaa itsekin tarvittaessa korjata, mutta Marsiinpa ei pääse suksilla ja ahkiolla. Rohkeita lähtijöitä on jonossa.

Tuosta elämän perusvireen muutoksesta käsin voisi alkaa pohtia Heideggerin eksistentiaaliontologiaa, mutta se vaikuttaisi tässä liiaksi maailmoja syleilevältä aiheelta (vaikka onkin ihan  yksinkertainen juttu), niin jätetään vain lyhyelle maininnalle. Sen mukaan normaalitilanne on, että esineet ovat 'käsillä' ja toimivat niin kuin odottaa sopii. Sen asiantilan, että ne eivät niin tee, pitäisi olla poikkeus, joka havahduttaa meidät katsomaan niitä 'esillä' olevina. Kun odotuksemme maailman kohtaamisesta järkkyy niin pahasti, että koko ajan olemme varuillamme, meidän oma olemisemme, oikeastaan turvallisuuden tunteemme, järkkyy. Sitten ihmiset alkavat toimia järjettömästi.

Eikä tarvita syvällistä filosofista oivallusta sen seikan tajuamiseen, että mielellään kokisimme oman kehomme niin, että emme kokisi tai huomaisi sitä juuri mitenkään. Kävellessämme tasaisella maalla meidän ei tarvitse ajatella jalkojamme, vain epätasaisessa maastossa jalkoja pitää tietoisesti asetella. Meidän ei yleensä tarvitse muistaa hengittää. Mutta heti kun tulee jotain kramppia, emme voi olla huomaamatta kehomme olemassaoloa ja sitä tunnetta, että oma olemisemme voi olla vaarassa. Ja syynä voi olla pienen pieni virus, joka monistaa itsensä soluissamme. Se voi olla pienestä kiinni.