Uudelleen arviointia

 

Nykytilan ja historian uudelleen arviointia

Neuvostoliiton romahdus 35 vuotta sitten sai aikaan monenlaista historian uudelleen arviointia. Tunnetuin arvio lienee Fukuyamalta, joka kirjoitti kirjan aiheesta historian loppu. En ole sitä lukenut, mutta koska sitä on niin usein kommentoitu, voinee sanoa, että se on sen ajan tunnetuin arvio. Sosialismi hävisi ja liberaali demokratia voitti, ja aatteiden välinen kamppailu oli ratkaistu. Historia oli tullut tiensä päähän. Minullekin tuo murros merkitsi asioiden uudelleen arviointia, mutta lähinnä ajattelin, että silloinen reaalisosialismin kokeilu ei onnistunut ja jotain uutta yritystä kaivataan. Kiinan vastaus näyttää nyt lupaavalta. Silloin 35 vuotta sitten Kiina oli vasta synnyttämässä edellytyksiä nykyiselle talousihmeelle.

[Seuraava arvio on puoli vuotta vanha, helmikuulta 25, ja vaatisi perusteellisen tarkistuksen, mutta Trumpin käänteiden seuraaminen on turhaa. ] 

Jotain merkitykseltään vastaavaa murrosta voi olla kehkeytymässä nyt, kun Trumpin uuden hallinnon varapresidentti J.D. Vance ja puolustusministeri Pete Hegseth ovat pitäneet puheensa Münchenin turvallisuuskokouksessa ja NATO:n päämajassa koskien Ukrainan sotaa, Euroopan demokratiaa sekä Yhdysvaltojen uutta linjaa Ukrainan suhteen. Euroopan sotapäälliköiltä on vedetty matto jalkojen alta. Joka tapauksessa voi sanoa, että tapaus luo uutta historiaa, eikä historia olekaan vielä kuollut. Emme tiedä vielä, miten tilanne kehittyy, mutta ilmeistä on, että Eurooppa jää yksin puolustamaan ”arvojaan ja Ukrainan demokratiaa”. Euroopan johtajien enemmistön puheet viittaavat toistaiseksi siihen, että he eivät ole tajunneet Yhdysvaltojen vallanvaihdon merkitystä. Tämä voi viitata siihen, että he eivät vielä ota tosissaan koko vallanvaihdosta ja ehkä elättelevät toiveita ”deep staten” vastaiskusta. Palaan tähän.

Omalta osaltani Trumpin ykköstykkien laukaukset ovat oikeasti saaneet arvioimaan Yhdysvaltojen valtarakenteita. Koko pienen ikäni, siitä lähtien kun 60-luvulla aloin muodostaa omia poliittisia näkemyksiäni, olen pitänyt Yhdysvaltoja maailman kaikkien selkkausten pääsyyllisenä. Ja pidän edelleen, sillä historiaa ei tarvitse kirjoittaa uusiksi. Näkemykseni Yhdysvalloista on monelta osin tarkentunut ajan saatossa ja nimenomaan amerikkalaisten kriittisten ajattelijoiden kautta. Siis sieltä löytyy paljon hyvääkin. Yhdysvaltojen sisäisten ristiriitojen tulkitsemisen kehys on muotoutunut sellaisten kriitikoiden kautta kuin Noam Chomsky, Michael Hudson, James W Douglass (Kennedyn tapaus), Nancy MacLean, Aaron Good ja Whitney Webb, jotka nyt ensinnä tulevat mieleen. Sitten on monta nettikanavaa, jotka kommentoivat kärkevästi ajan ilmiöitä. Tuon kehyksen keskeisiä elementtejä on demokratian näennäisyys (rahan valta, ostetut kongressin edustajat), vallassa olevien julkisesti ilmaisema tavoite Yhdysvaltojen hegemoniasta (historian lopun tulos), sitä ylläpitävistä sotilasmahdista ja dollarin määräävästä asemasta kaupankäynnissä sekä kaiken takana sotateollinen yhteenliittymä ja hallitusvallan jatkuvuuden turvaavan syvän valtion (”deep state”) piilovaikuttaminen (ml. CIA ja muu turvallisuuskoneisto). Tärkeänä hegemonian ilmentymänä on ollut Venäjän nousun tyrehdyttäminen. Hegemonialle ei saa tulla kilpailijoita. Nyt Kiina on ottamassa ykköshaastajan paikan.

Kehyksen elementit eivät toimi aina synkronisesti ja samansuuntaisesti. Julkisen vallan ja syvän valtion räikein konflikti oli J.F. Kennedyn murha. Nixon ajettiin Watergate -miinaan ja Carter upotettiin ns. lokakuun yllätykseen (panttivankineuvottelut). Kongressi on yrittänyt valvoa CIA:n toimia, mutta valvonta on kierretty rahoittamalla toimintaa budjetin ulkopuolisin varoin (huumekauppa ja rahanpesu). Reaganin valtaantulon jälkeen presidenttien ja turvallisuusorganisaatioiden yhteispeli on sujunut harmonisesti, kunnes nyt Trump on uudella kaudellaan ottanut syvän valtion toimijat tähtäimeensä mm. nimittämällä Tulsi Gabbardin näiden elimien ylimmäksi vartijaksi.

Näitä peruselementtejä on aika monta. Uudelleen arvioinnissa pitää kysyä, miten noiden elementtien asema ja merkitys on muuttunut. Trumpin ohjelman tavoitteet eivät varmaan vielä ole hänen ryhmälleenkään vielä täysin selkiytyneet, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi Suomen peräkorvesta käsin tehdä. Merkkejä muutoksesta on näkyvissä, muitakin yllä mainitut varapresidentin ja puolustusministerin puheet. Ukrainan tilanteen uudelleen arviota ei voi kuitata näennäisenä retorisena eleenä, niin järkyttyneitä Euroopan päättäjät ovat olleet. Ulkomaille suuntautuneen vaikuttamisen rahoitus on joutunut tulilinjalle (USAID, NED), kuten myös FBI. Turvallisuusorganisaatioiden miehitys on vaihtunut sitten 1960 ja 70-lukujen moneen kertaan. Ehkä siellä ei enää ole sellaisia voimahahmoja kuin Allen Dulles, jonka Kennedy erotti ja sinetöi kohtalonsa. Itselläni kummitteli mielessä, että ennen vaaleja Trumpille voi käydä huonosti. Yritystä oli, mutta osaamista puuttui. Vieläkö joku piilosolu miettii kostoa? On selvää, että jännitteitä Yhdysvaltojen sisällä riittää. Syrjäytetyt demokraatit ja heidän takanaan olevat pääomapiirit eivät kivuttomasti niele tappiotaan. (En seuraa aktiivisesti kotimaista valtamediaa, mutta satunnaiset tarkistukset paljastavat, että eurooppalaiset päättäjät edelleen hakevat tukea Bidenin hallintoa tukeneilta vaikuttajilta.) Liittyykö politiikan muutos siihen, että businessmalli on muuttunut. Sotateollisen kompleksin ja lentokoneteollisuuden osakkeet ovat ehkä laskussa. Huonoja ja kalliita hävittäjiä ostavat enää vain suurimmat typerykset kuten suomalaiset. Uusi business pyörii sijoituksissa ja internetissä, verkkokaupassa netin käyttäjien itsensä tuottaman datan varassa. Tuo liiketoimintamalli kyllä nostaa uhkakuvia kansalaisten valvonnasta ja ohjailusta.

Trumpin ulkoministeri Rubio taisi puhua joitain siitä, että enää ei olla yksinapaisessa maailmantaloudessa. Trump ei kuitenkaan halua luopua dollarin määräävästä asemasta ja pitää BRICS-yhteisöä sen suurimpana uhkana. Hän haluasi palauttaa tuotannon Yhdysvaltoihin, mutta selvää on, että tullimuurien avulla se ei onnistu, eikä ilman muurejakaan, jos rahantekemisen keskeinen menetelmä vain rahan sijoittaminen.  Voisiko hän luopua pakkomielteestä, että vain Yhdysvallat saa hyötyä maiden välisistä kauppasuhteista. Näin täytyy tapahtua tai Yhdysvaltojen talous jää Kiinan vetämän yhteistyöhön perustuvan kasvun jalkoihin. Millainen boomi syntyisikään, jos Yhdysvallat solmisi tasavertaisen kumppanuussuhteen BRICS-yhteisön kanssa? Se olisi uuden historian todellinen alku. Pieni pelko on, että Trumpin uudet navigointiliikkeet Ukrainan kysymyksessä tähtäävät myös Venäjän ja Kiinan yhteistyön häiritsemiseen ja ovat sen myötä Kiinaan suuntautuvien painostustoimien valmistelua.

Olemme siis todella kriittisessä käännepisteessä. Tärkeätä olisi tietenkin saada Ukrainan konflikti päätökseen niin, että minkään Euroopan maan ei tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta eikä maksaa puolustuksestaan 5 % kansantuotteestaan. Venäjän hyökkäyksellä pelottelu pitää lopettaa ja kauppasuhteet on palautettava normaaleiksi. Lähi-Itä pitäisi saada rauhoittumaan, mikä voi olla vaikeampi tehtävä, kun Israelin ”pyhä sota” jatkuu. Mutta millaiselta merikortti näyttäisi näiden karikoiden selvittämisen jälkeen, sitä en osaa arvata eikä sitä tiedä Hjalliskaan. Ja miksi edellä ei ole sanaakaan NATO:sta?

Päivitys 17.8.2025: Trumpin hallinnon liilkeitä ei kannata seurata päivittäin. Se on kuin vuoristorataa. Välillä ollaan pohjalla ja välillä huipulla. Nyt taas näyttää hyvältä suhteessa Venäjään, mutta finanssipääoma ohjaa Euroopan päättäjiä, valtamediaa ja syvän valtion (deep state) hämäräpuuhia. Lopulta Venäjä ratkaisee Ukrainan tilanteeen sotilaallisesti eikä Nato voi sille mitään.

Johtopäätös 14.1.2026: Trumpin viimeaikaisen käyttäytymisen perusteella ei voi kuin yhtyä niihin lukuisiin psykiatrien näkemyksiin, että hän on narssistinen psykopaatti. Lähde Global Politics 13.1.2026