Rahalla saa kaikkea, ja sähkö tulee pistorasiasta. Edelliseen väitteeseen uskovat lähes kaikki, mutta jälkimmäisen väitteen kaikki ymmärtävät vitsiksi. Kuitenkin väitteiden peruslogiikka on sama, asiat ovat niin kuin ne pinnallisesti katsoen näyttävät olevan. Raha on sosiaalinen konstruktio. Sen arvo perustuu luottamukseen ja kun luottamus on mennyt, raha menettää arvonsa. Rahalla sinänsä ei saa aikaan mitään. Sillä voi ostaa palveluja ja työllä tehtyjä tuotteita. Todellisia resursseja ovat kyvykkyydet, välineet ja raaka-aineet, joiden avulla palvelut tuotetaan ja tuotteet valmistetaan. Hyvä esimerkki rahan ei-välttämättömyydestä ovat ilmaiset Linux-käyttöjärjestelmät ja sovellukset.
Rahan lumovoima on johtanut nykyiseen finanssitalouteen, jossa rahaa tehdään sijoittamalla ei vain reaaliseen tuotantoon vaan yhä enemmän kiinteistöihin ja monopolipalveluihin, joiden tuotto on vuokraa, sekä osakkeisiin, joiden arvo perustuu odotettuihin tuottoihin. Spekulantit eivät usein jää odottamaan osinkotuottoja vaan rahastavat myymällä osakkeensa parempaan hintaan kuin ovat itse maksaneet. Erityisen taitavat – tai onnekkaat – sijoittajat osaavat myydä, kun hinta on korkeimmillaan, ja ostaa kun hinnat ovat pudonneet. Mitään lisäarvoa ei ole tuotettu, mutta osakekauppa näkyy bruttokansantuotteessa. Tämä näkyy myös työmarkkinoilla niin, että lakimiehet tienaavat enemmän kuin insinöörit (Todd).
Tämän harhan varaan rakentuu uusliberaali talouspolitiikka. Palvelut yksityistetään ja kuluttajat maksavat omistajille käyttövuokraa niin paljon kuin myyjät kehtaavat pyytää. Omistamisen verotusta on kevennetty. Työn sekä kuluttamisen verotus on kiristynyt. Raha kasautuu erityisesti sijoitusyhtiöille ja niiden osakkeenomistajille. Sillä rahalla ostetaan lisää kiinteistöjä ja julkisessa hallinnassa olleita palveluja. Rahalla kustannetaan myös liberalismia kannattavien poliitikkojen vaalityö. Samalla päätösvalta palvelujen tuotannosta siirtyy oligarkeille. Uusliberalismia puolustetaan vapausaatteena ja demokratian tukijana. Vapaus tarkoittaa silloin oikeutta ostaa yhteistä omaisuutta, ja demokratia jää utuiseksi mielikuvaksi.
Johtopäätös on, että omaisuuden ja sijoitustuottojen verotuksen kiristäminen heikentää oligarkkien mahdollisuuksia valtansa kasvattamiseen, mikä siis vahvistaisi demokratiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti