Talouden ja sosiaalisen elämän yhteys

 

Teoriamallien osuvuus

Jatketaan teollistumisen ja muuttoliikkeen tulkintaa teoriamallien vertailulla. Vertailun lähtökohta ei ole aivan reilu kaikkien mallien suhteen, koska itse ilmiö on kuvattu pääosin selvästi mitattavien muuttujien kautta. Maahanmuuttajien lukumäärä on tiedossa (huippuvuonna 1907 muuttajia oli hieman yli miljoona), ja teollisuustuotannon volyymin kasvusta on tilastot (joita en ole kaivanut esille). Maahanmuuttajien sekä jo vakiintuneen kantaväestön valintatilannetta Hirschman ja Mogford kuvaavat myös muuttajien ja kantaväestön olosuhteiden ja arvojen kautta. Pääoman omistajien eli teollisuusyrittäjien ratkaisuja he eivät kuvaa mitenkään. Ilmeisesti oletusarvo on, että pääoma vain pitää saada tuottamaan mahdollisimman paljon ja tuotannon rationalisointi oli siihen hyvä keino.

Näin kuvatun tilanteen tulkintaan sopii aika hyvin marxilainen analyysi kapitalismin hengestä, mutta myös weberiläinen arvo- ja keinopohjainen rationalismi. Pääoman kasvun kiihoke loi pohjan teollistumisen kiihdyttämiselle, ja toisaalta maahanmuuttajien valinnanmahdollisuudet ollivat rajalliset. Heidän oli järkevää ottaa sitä työtä, mitä oli tarjolla.

Hirschmanin ja Mogfordin lyhyet maininnat maaseudulla vakiintuneet asuinsijansa löytäneiden aiempien sukupolvien muuttajien arvoista antavat taas tilaa symbolisen interaktionismin tulkinta­mallille. Omalla tilalle oli totuttu itsenäisen päätöksenteon antamaan statukseen. Uusien muuttajien valtaamat suurkaupungit koettiin stereotyyppisesti turvattomina, sillä uudet tulijat olivat pääosin kotoisin Itä- ja Etelä-Euroopasta, kun aiemmin oli muutettu Pohjois-Euroopasta.

Millaisen kuvan uusien muuttajien elämäntilanteesta olisi antanut etnometodologinen tutkimus? Miten he onnistuivat luomaan sosiaalisia siteitä uudessa ympäristössä? Yksi keino oli pysytellä porukassa muiden tulijoiden kanssa, esimetkkinä New Yorkin ’Little Italy’ . Entisen elämän tarina tuotiin mukana. Kantoiko se vielä seuraaviin sukupolviin? Elämässä on muitakin ulottuvuuksia kuin työ.

Teollistumisen kuvaus lieneekin lähinnä taloustiedettä, joka kohdistuu tuotantorakenteiden ja markkinoiden analysointiin. Sosiologit ottavat nämä annettuina olosuhteina ja seuraavat, miten ihmiset niissä elämisensä asettavat. Marxilainen tulkinta tästä on taloudellisen perustan ja päällys­rakenteen erottaminen.

Ymmärrettävää on, että Hirschman ja Mogford eivät sano mitään teollisuuden päätöksen-tekijöiden ratkaisuista tai niiden motiivista. Pääoman liikelaki, voiton maksimointi, oletetaan itsestään selvyytenä. Kuitenkin päätösten takana ovat ihmiset, jotka ovat tehneet valintoja. Tuotannon rationalisoinnin tavoite syrjäytti työn mielekkyyden huomioon ottamisen. Työllistä-minen ei ollut pääoman omistajien keskeinen ajatus, mutta senkin merkitys tunnistettiin, koska palkkatyönteki­jöistä tuli myös kuluttajia, joille tuotteet myytiin. Siihen aikaan kapitalismi oli ihmisten kannalta edistyksellinen talousjärjestelmä. Henry Ford nosti työntekijöiden palkkoja ajatellen juuri heidän kulutusmahdollisuuksiaan.

Globalisaation seurausta on, että markkinat ovat laajentuneet kattamaan koko maapallon ja tuotanto kannattaa siirtää sinne, missä työvoima on halvinta. Palkkatason ja omassa maassa valmistettujen tuotteiden menekin yhteys on hävinnyt. Edulliset tuotantokustannukset ovat kilpailutekijä kansain­välisillä markkinoilla.

Finanssikapitalismi on edelleen syrjäyttänyt tuotannon ja sijoitusten antamien voittojen yhteyden. Paras tuotto päääomalle saadaan sijoittamalla olemassaolevaan omaisuuteen, jonka arvoa omaisuus­hintainflaatio nostaa. Tuo arvo on kuitenkin odotusten luoma kupla, joka puhkeaa kun suursijoittajat katsovat parhaaksi kotiuttaa voittonsa. Se on yhdenlainen Ponzi-huijaus.

Kapitalismin liikelaki ei ole luonnonvälttämättömyys vaan sosiaalinen konstruktio, jota pääoman omistajat pitävät yllä. Sen sijaan ihmisten tarve selviytyä eteen päin elämässä eteen tulevien vaikeuksien keskellä on eräänlainen luonnonvälttämättömyys. Euroopasta lähteneistä maastamuut­ta­jista monet olivat lähes pakkotilanteessa. Kotimaassa ei ollut muuta tulevaisuuden näkymää kuin kerjuu tai muu jättäytyminen toisten armopalojen varaan. Useimmille aukeni Yhdysvalloissa lopulta hyvä elämä, ainakin 30-luvun lamaan asti. Siitäkin selvittiin Rooseveltin New Deal -ohjelmalla. Taas ollaan uusien haasteiden edessä koko läntisessä maailmassa.

Tämä analyysi ei vielä anna riittäviä eväitä sen ennustamiseen, miten yhteiskunnan liikelait tulevat muuttumaan. Seuraan kuitenkin kiinnostuksella, nostaako Kiinan talousmoottori kehittyvät maat läntisten imperiumien ohi vai syökseekö ilmastonmuutos tai ydinsota meidät kurimukseen.

Yhteiskunnan dynamiikan tulkitseminen

 

Selitys ja tulkinta

Tämä on jatkoa aiemmalle esseelle, jossa esittelin yhteiskuntatutkimuksen teoriamalleja. Hain mielessäni yhteiskunnallista muutosta, joka herättäisi pohtimaan muutokseen liittyvien ilmiöiden riippuvuuksia ja jopa kausaalisuhteita, jos sellaisia voi yhteiskunnasta tunnistaa. Mieleeni tuli Yhdysvaltoihin 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa suuntautunut muuttoliike ja samanaikainen voimakas teollisuustuotannon kasvu. Ajatuken kimmokkeena oli aiemmin esittelemäni Stuart Ewenin kirja kulutusyhteiskunnan synnystä.

Tein verkosta haun löytääksen jonkun artikkelin, joka kokoaisi faktoja teollistumisesta ja muuttoliikkeestä. Löytyikin kiinnostava teksti, joka paneutui juuri kysymykseen muuttoliikkeen ja teollistumisen keskinäisestä vaikutussuhteesta: Charles Hirschman ja Elizabeth Mogford, Immigration and the American Industrial Revolution From 1880 to 1920. National Library of Medicine, published in final edited form as: Soc Sci Res. 2009 Dec 1; 38(4).

Artikkelin perusmotivaatio on osoittaa kattavan väestölaskentadatan analyysillä, että muuttoliik­keellä on ollut merkittävä vaikutus teolliseen vallankumoukseen Yhdysvalloissa, vaikka tekijät varovat väittämästä, että muutoliike oli vallankumouksen syy. Tuo ajanjakso pitää sisällään monia ilmiöitä, jotka kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin. Teollistumisen muutokseen ja kasvuun kytkeytyvät tieteellistekninen kehitys (esim. sähkö voimanlähteenä), tuotantoprosessien rationalisointi (taylorismi ja fordismi, liukuhihna), maataloustuontannon tehostuminen ja työntekijöiden ”vapautuminen” muihin elinkeinoihin, muuttoliikkeen tarjoama työvoima, Euroopan väestön muuttopaineet, infra­stuktuurin kehitys (erityisesti rautatiet), kaupunkistuminen ja kulutustavaramarkkinoiden synty; tässä päälimmäisenä mieleen tulevia asioita. Muutoksen dramaattisuudesta kertoo se, että vuonna 1880 työvoimasta 48 % oli maataloustuotannossa ja 14 % teollisuus/käsityö- tuotannossa (manufacturing), vuonna 1920 kummankin osuus oli 25 %.

Muuttollikkeen vaikuttavuuden analysointia vaikeuttaa se, että intiaaniväestöä lukuunottamatta kaikki amerikkalaiset ovat maahanmuutajia tai heidän jälkeläisiään eri sukupolvien takaa. Artikkelin kirjoitajat ovat rakentaneet varsin monimutkaisen laskentamallin eri sukupolvien osuudesta erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, johon minun ei tarvitse omassa pelkitetyssä pohdinnassani uppoutua. Yhteiskunnan toiminnan selittämisen kannalta asettuu eteen haaste, mikä ilmiö valitaan selitettäväksi ja mitkä ovat selittäviä tekijöitä, kun selvästi vaikutussuhteet ovat monensuuntaisia.

Selvää on, että teollisuustuotannon kasvu vaati työvoimaa. Sitä oli tarjolla juuri tulleilta maahanmuuttajilta kuin myös kolmen tai useamman sukupolven takaisilta muuttajilta, jotka saivat siihen asti elantonsa pääasiassa maataloudesta. Suuri osa maataloudessa työskentelevistä joutui 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa etsimään muita töitä, kun heidän pienet tilansa liitettiin suurempiin. Osasta tuli vuokraviljejöitä tai toisten tilojen työntekijöitä. Hekään, jotka joutuivat vaihtamaan ammattiaan, eivät olleet innostuneita muuttamaan suuriin kaupunkeihin ja palkkautumaan kurin­alaisesti johdettuihin tehtaisiin, joissa suorittavat työt oli pilkottu yksinkertaisiin osavaiheisiin. Juuri tulleiden maahanmuuttajien oli helpompi ottaa vastaan tarjolla olevia töitä tehtaissa kuin saada työtä maaseurdun pikkukaupungeista. Heidät oli puutteellisellakin kielitaidolla helppo perehdyttää noihin pilkottuihin työn suoritus­vaiheisiin, mutta maaseutukaupunkien työtehtävät eivät olleet samalla tavalla jäsentyneitä. Kolmannen ja sitä edeltävien muuttosukupolvien eurooppalaistaustaiset maaseudun asukkaat ottivat kyllä vastaan paremmin palkattuja töitä tehtaiden työnjohtajina tai jopa toimistotehtävissä.

Paitsi että maahanmuuttajat mahdollistivat tuotannon kasvun, he lisäsivät tuotteiden kysyntää. Maalla oli oltu omavaraisia eikä elintarvikkeita tai edes vaatteita ostettu valmiina. Maahanmuuttajat olivat kaupallisen tarjonnan varassa. Tämä kasvatti kauppaa ja avaroiden kuljetustarvetta. Myyntityö ja rautatiet kasvattivat nopeasti henkilöstään ja niihinkin töihin palkattiin jo Yhdysvalloissa koulunsa käyneitä tekijöitä.

Kasvuboomin maine levisi Eurooppaan ja loi kiistattoman houkuttimen Euroopasta muuttajille, joille täällä ei ollut työtä tarjolla. Siis Yhdysvaltain teollistumisen vauhti sekä kasvatti maahan­muuttoa että tarvitsi sitä kasvun ylläpitämiseksi. Tämä kiteyttää yhteiskunnallisen muutoksen systeemisen dynamiikan, tekijät vuorovaikuttavat toisiinsa eikä vaikutus ole yksisuuntainen kausaliteetti.

Vielä jää mietittävää. Yllä olevasta vaikuttavien tekijöiden luettelosta puuttuu mm. pääoma, jota tarvitaan tuotannon käynnistämiseen. Millä mystisellä voimalla se toimii? Palaan aiheeseen.