Pikku juttu

Pienten asioiden tärkeydestä

Kävin mökille mennessä kaupassa. Piti ostaa päivän ruoat sekä erilaisia perustarvikkeita, kun syksyllä ruokatarvikkeet tuotiin pois. Tyhjensin kauppakassista kylmät tavarat kylmälaukkuun. Kaivoin kassin pohjalta pientä raejuustopurkkia ja sörkkäsin suolasirotinpurkkia, jonka kansi aukesi. Onneksi vain vähän suolaa ehti varista kassin pohjalle, pikku juttu, suorastaan mitätön, mutta sekin herätti suuttumusta, kun juuri kaupan hyllystä poimimani purkin kansi ei ollut kunnolla kiinni. Purkki onkin puristettu pahvista ja ja reuna oli hieman syltyssä, joten ihmekös tuo, että kansi ei pysynyt kiinni. Yksittäisen pikkuasian voi unohtaa, mutta kun näihin pikkuasioihin törmää harva se päivä kaupassa käydessä - milloin miniluumupikarin kansi aukeaa kassalla, milloin on jäänyt huomaamatta maitojuoman epäselvästi painettu päiväys - niin kaupassakäynti alkaa stressata. Tässä on kysymys laatunormien löystymisestä tuotantokustannusten alentamiseksi. Tämä on aivan yleinen ilmiö ja nykyisin ikään kuin talouden vääjäämätön laki. Sen kanssa täytyy vain opetella elämään, mikä on täydellisyyttä janoavalle luonteelle vaikeaa. Pitää aina herpaantumatta olla valppaana sen vuoksi, että jokin itsestään selvältä tuntuva asia hajoaa käsiin. Pikkuasiat voivat muuttua todella isoiksi, kun huonosti käy. Esimerkkejä riittää ja juuri elämme yhden katastrofin mittasuhteet saaneen asian kanssa.

Joku kiinalainen osti torilta lepakon - tai sattui jokin vastaava harmittomalta näyttävä arkipäiväinen tapahtuma - ja maailma joutui kaaokseen. Vastaavanlainen syntyhistoria oli espanjantaudilla, joka lähti liikkeelle amerikkalaiselta maatilalta. Kaaosteorian (tietenkin tästä on kehitetty oma teoria) klassinen esimerkki on perhoksen siiveniskun vaikutus myrskyn syntymiseen. Siksi säätiloja ei voi periaatteessa ennustaa kovin pitkälle tulevaisuuteen. Ilmiö on luonteeltaan kaoottinen. Muistissa on avaruussukkulan (oliko se Challenger) tuhoutuminen lähdössä. Miehistö kuoli räjähdyksessä. Feynmanin johtama tutkintaryhmä löysi syyn pienestä tiivisteestä, joka ei kestänyt lämpötilan muutosta. Teknologian mutkistuessa virheiden mahdollisuus kasvaa. Pesukonetta ostaessani myyjä suositteli lisätakuuta, kun laitteessa on niin paljon nykyelektroniikkaa. Tästä on siis tullut elämää värittävä perusvire. Erämaavaellukselle lähtiessä kannattaa luottaa yksinkertaisiin ratkaisuihin, jotka osaa itsekin tarvittaessa korjata, mutta Marsiinpa ei pääse suksilla ja ahkiolla. Rohkeita lähtijöitä on jonossa.

Tuosta elämän perusvireen muutoksesta käsin voisi alkaa pohtia Heideggerin eksistentiaaliontologiaa, mutta se vaikuttaisi tässä liiaksi maailmoja syleilevältä aiheelta (vaikka onkin ihan  yksinkertainen juttu), niin jätetään vain lyhyelle maininnalle. Sen mukaan normaalitilanne on, että esineet ovat 'käsillä' ja toimivat niin kuin odottaa sopii. Sen asiantilan, että ne eivät niin tee, pitäisi olla poikkeus, joka havahduttaa meidät katsomaan niitä 'esillä' olevina. Kun odotuksemme maailman kohtaamisesta järkkyy niin pahasti, että koko ajan olemme varuillamme, meidän oma olemisemme, oikeastaan turvallisuuden tunteemme, järkkyy. Sitten ihmiset alkavat toimia järjettömästi.

Eikä tarvita syvällistä filosofista oivallusta sen seikan tajuamiseen, että mielellään kokisimme oman kehomme niin, että emme kokisi tai huomaisi sitä juuri mitenkään. Kävellessämme tasaisella maalla meidän ei tarvitse ajatella jalkojamme, vain epätasaisessa maastossa jalkoja pitää tietoisesti asetella. Meidän ei yleensä tarvitse muistaa hengittää. Mutta heti kun tulee jotain kramppia, emme voi olla huomaamatta kehomme olemassaoloa ja sitä tunnetta, että oma olemisemme voi olla vaarassa. Ja syynä voi olla pienen pieni virus, joka monistaa itsensä soluissamme. Se voi olla pienestä kiinni.

Tilastollinen totuus

Tilastomatemaattisen päättelyn rajoituksista

Noin 46-47 vuoden takaa muistan professori Kaupin filosofian luennolta toteamuksen, että tilastolliset menetelmät johtavat tilastolliseen totuuteen. Tämä on totta, eikä vain tilastollisesti totta. Tämän koronakriisin aikana ovat tulleet tutuiksi erilaiset numeeriset, matemaattiset ja tilastolliset ilmaisut, jotka kuvaavat taudin leviämistä ja vaarallisuutta, sellaisia kuten 'tarttuvuusluku', 'eksponentiaalinen kasvu' ja 'kuolleisuusaste'. Matemaattisten ja tilastollisten mallien väistämätön perusluonne on se, että asiat pitää yleistää ja pelkistää rajalliseen määrään muuttujia, parametreille täytyy antaa tietyt arvot ja tarkasteltavaa populaatiota ajatellaan ko asian suhteen aika lailla yhtenä joukkona. Todellisuus on kuitenkin usein mutkikaampi kuin mallit, mikä on syytä muista kun  tehdään päätelmiä asioiden tilasta ja mitä niille voi tehdä. Suomalainen tutkijajoukko on laatinut havainnollisen interaktiivisen mallin taudin vaikutuksista erilaisilla parametrien arvoilla, osoitteessa korona.kausal.tech. Malli on tuolla sovellettu HUSin alueen tilanteeseen. Heitän tässä muutaman kommentin mallien yleistettävyydestä, noin yleisesti.

Nyt pohditaan eri puolilla maailmaa viruksen aiheuttamien rajoitusten höllentämistä, mutta maat ovat monessa suhteessa hyvin erilaisessa tilanteessa ja on riskaabelia vetää johtopäätöksiä muiden maiden tilanteesta. Viruksesta on ilmeisesti levinnyt varsin erilaisia kantoja (mutaatioita). Kiinalaiset tutkijat ovat julkaisseet raportin, jossa kertovat löytäneensä vain 11 potilaan joukosta 33 erilaista Covid-19 viruksen tyyppiä. He arvelevat, että Etelä-Euroopassa ja New Yorkissa esimerkiksi on liikkeellä haitallisempi versio kuin esimerkiksi USA:n länsirannalla. Maiden kulttuurierot vaikuttavat paljon  leviämiseen. Kun se alkoi levitä Italiassa ja Ranskassa, kiinnitettiin huomiota poskisuudelmiin. Italiassa iso leviämispesäke oli yksi jalkappalo-ottelu, jossa oli kymmeniä tuhansia katsojia.

Virus vaikuttaa hyvin eri tavoin eri ikäryhmiin ja ihmisiin, joilla on jokin muu sairaus tai ei ole. Kuitenkin vaikutusta mitataan aina suhteessa koko populaation, esim. yhdellä kuolleisuutta osoittavalla luvulla. Eri maissa kerrottuihin prosenttiosuuksiin liittyy tietysti suuria epävarmuustekijöitä: juuri missään ei ole oikeasti vielä tiedossa oikeaa levinneisyyttä ja kuolleiden lukuja verrataan testattujen positiivisten lukumäärään, kuolemien tilastoinnissa on suuria virheitä jne.

Suomessakin suunnitellaan nyt rajoitusten purkua ja sikäli realistisesta näkökulmasta, että rajoitukset tulee kohdentaa tarkemmin kuin vain koskemaan samalla lailla kaikkia toimintoja ja kaikkia ihmisryhmiä. Tässä pitää tietenkin edetä harkitusti ja pitäisi oikeasti selvittää eri kohteiden riskit. Pitäisi selvittää levinneisyys pätevillä otantatutkimuksilla (tilastotieteestä on tässä paljonkin apua) ja varmistaa riskiryhmien suojauskäytännöt.

Koronan yli

Selviytymisstrategia

Pohdin tässä Covid-19 viruksen voittamiseksi tehtävien päätösten ulottuvuuksia. Joku voi kysyä, millä asiantuntemuksella rohkenen tästä asiasta sanoa yhtään mitään. Asiantuntemukseni rajoittuu systeemiajatteluun, mutta nähdäkseni sitä keskustelussa ei ole paljon ilmennyt. Itse viruksesta tiedän vain sen, mitä kuka tahansa maallikko voi lukea lehdistä ja muista julkisista dokumenteista. Niinpä voin tässä esittää ajatuksia lähinnä kysymysten muodossa systeemiajattelun näkökulmasta. Päätöksiä tehdään eri yhteiskunnissa painottaen eri tavoin lääketieteellisiä, taloudellisia ja ihmisten toiminnan rajoittamista koskevia tekijöitä. Nämä ovat tilanteessa keskeiset systeemimallin osat.

Käytän tässä viruksen ominaisuuksista ja vaikutuksista tällaisia oletuksia: a) Ennen viruksen tarttumista ihmisiin kenelläkään ei ollut immuniteettia. b) Virus sairastuttaa eri ihmiset eri tavoin. Osa voi kantaa virusta oireettomina, suurelle osalle muutoin terveitä ihmisiä oireet ovat melko lieviä, ja ns. riskiryhmiin kuuluvilla (jokin perussairaus tai yli 70v. ikä) on todennäköisempään saada viruksesta sairaalahoitoa vaativia oireita ja keuhkokuume (viruksen aiheuttama tai jälkitautina bakteeriperäinen). c) Oireettomat taudin kantajat voivat levittää virusta. d) Virus leviää todennäköisemmin pisara- ja koskeutustartuna, mahdollisesti ilmatartuna aerolisten hiukkasten avulla. e) Ns. tarttuvuusluku R0 on selvästi >1, jos ei käytetä tiukkoja suojatoimia. f) Kuolleisuus% vaihtelee terveydenhoidon kapasiteetin mukaan. Nyt vasta on käynnistämäss tutkimus siitä, mitkä geneettiset ja ympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat sairauden vakavuuteen.

Eri valtioissa viruksen leviämiseen on reagoitu tähän mennessä kolmella eri periaatteella ja eri tavoin leviämisen eri vaiheissa.

I) Alussa viruksen leviäminen yritettiin estää jäljittämällä tartuntaketjut, eristämällä sairastuneet ja altistuneet. Suomessa näin toimittiin alkuvaiheessa, kunnes THL totesi, että virus on levinnyt epidemiaksi eikä kaikkia taudin kantajia enää saada 'kiinni'. Jossain maissa, kuten Koreassa ja Singaporessa, tätä menetelmää on jatkettu sinnikkäästi ja kohtalaisella menestykselläkin käyttäen mm hyväksi mobiililaitteiden paikkatietoja. Heti alkuvaiheessa Suomessa nostettiin esiin riskiryhmät ja korostettiin heidän suojaamistaan - ei vierailuja ja suositus välttää altisumista. Jotkut uskoivat sellaiseen epätoivoiseen ajatukseen, että laittamalla rajat kiinni virukselta vältytään. Mutta esimerksi suomalaisia ei voinut estää palaamasta kotimaahansa vaikkapa Tirolin hiihtokeskuksista. Onnistuessaan tämä toiminamalli saa R0:n painumaan alle yhden, jolloin virus häviää ko populaatiossa, mutta se väijyy kuitenkin jossain muualla maailmassa. Kilpajuoksu jatkuu kunnes saadaan rokote ja kaikki rokotettua.

II) Joissain maissa viruksen leviämistä ei yritetty estää kattavilla erityistoimenpiteillä (USA, UK ja Ruotsi esimerkkeinä). Uskottiin, että muutamista kuolemantapauksista huolimatta virus talttuu laumasuojan vaikutuksesta aika pian ja näin vältetään suuret taloudelliset menetykset. Suurin huoli on ollut siitä, että pörssikurssit eivät romahda. Kuolemantapausten määrän kasvu on säikäyttänyt päättäjät ja näissä maissa ollaan siirtymässä seuraavaan toimintamalliin.

III) Tässä mallissa viruksen leviämistä yritetään hidastaa mittavilla rajoitustoimenpiteillä. Ensin kiellettiin suuret yleisötapahtumat, sitten väkimäärää rajoitettiin entisestään - aina kolmeen henkeen saakka Ranskassa. Koulut suljettiin monissa maissa (paitsi Ruotsissa). Ravintolatoimintaa on rajattu työpaikkaruokailuun ja ulosmyyntiin. Lentoliikennettä rajattiin ja lopulta monessa maassa ulkomaan matkustajalennot lopetettiin kokonaan. Ihmisiä on määrätty tai neuvottu pitämään sosiaalinen etäisyys ja jopa ulkonaliikkumiskielto on voimassa monissa maissa, tai monilla alueilla. Esim Kiinassa Wuhanin kaupunki ja Hubein maakunta suljettiin lähes täysin 23.1., kun pari päivää aimmin oli tullut selväksi, että virus leviää vauhdilla ihmisestä toiseen. Kiina on onnistunut pysäyttämään taudin rajaamistoimenpiteillään. Mallin perusajatus on, että tartunnat ja sairastumiset eivät tule terveydenhoidon kapasiteetin kannalta liian lyhyellä ajalla, kun tehohoidossa tarvittavia laitteita on kaikkialla vain rajallisesti.

Tämä kolmas vaihtoehto on suoraan vaikuttanut voimakkaasti maiden talouteen ja muissakin vaihtoehdoissa vaikutukset ovat olleet merkittäviä, koska ihmisten käyttäytyminen on muuttunut eikä asiakkaita enää ole. Näitä vaikutuksia pitkään uhmannut USA saattaa joutua tilanteeseen, jossa terveydenhoidon voimavarat pettävät.

Eri keinoja on käytetty sekaisin, eri painotuksin ja siirtyminen estämisestä hidastamiseen on tapahtunut lomittain, testauksia on vielä jatkettu rajatusti ja rajoituksia on lisätty vaiheittain. Nyt Suomessa on alettu lisätä testejä, mutta toistaiseksi tietoisena siitä, että leviämistä ei saada näin pysäytettyä. Testaamalla tietenkin viruksen kantajat löytyvät, mutta jos ihminen testataan tänään, se ei takaa sitä, että virus tarttuu huomenna. Testaamisen ja jäjittämisen pitää olla mallin I mukaisesti olla kattavaa, jotta tarttuvuusluku saadaan yhdessä rajoitustoimin alle arvon 1. Vasta-ainetesteillä löydetään viruksesta toipuneet, mutta sillä viruksen leviämistä ei suoraan estetä. Se on tärkeää tietoa, kun ollaan palaamassa normaaliin tilanteeseen. Todennäköistä on, että virus tulee takaisin niin kauan kuin riittävää immuneettia ei ole rokotusten tai sairauden läpikäynnin vuoksi. Virus kiertää niin kauan kuin uhreja löytyy, ellei maailman rajoja laiteta 100-prosenttisesti kiinni pariksi vuodeksi. Siksi lääketieteen näkökulmasta voisi antaa taudin levitä riittävän suureen osaan väestöä tai taistella niin kauan kuin saadaan rokote.

Yhteinen julkisesti ilmaistu tavoite ilmeisesti on, että viruksen aiheuttamia kuolemantapauksia olisi niin vähän kuin se on lääketieteellisesti mahdollista. Julkisesti ei rohjeta sanoa, että tuota tavoitetta ei voi hyväksyä hinnalla millä hyvänsä; talous ei saa totaalisesti romahtaa. Ja realismia tuokin on. Kun virusta ei nyt enää saa pysäytettyä alkulähteeseensä (ja WHO.n mukaan se olisi ollut lähes mahdoton tehtävä), niin tietty määrä henkien menetyksiä täytyy vain sietää. Mutta silti voi tavoitella mahdollisimman pientä uhrien määrää hvyäksyttävillä talouden reunaehdoilla. Onko tehty virheitä? Miten olisi pitänyt menetellä ja voiko tilannetta vielä korjata?

On ilmeistä, että Suomessa ratkaisut on tehty pääosin lääketieteellisin perustein, mutta näilläkin ratkaisuilla on taloudelliset ja inhimilliset reunaehdot ja oletukset. Terveydenhoidon kapasiteetti on rajallinen ja ihmisten liikkumisvapautta voidaan rajoittaa vain, jos se on välttämätöntä elämän suojelemiseksi. Ja Suomessa oletus on, että ihmiset toteuttavat suositukset vapaaehtoisesti, paitsi sitten kun mentiin Uudenmaan maakunnan eristämiseen, se piti toteuttaa poliisivoimin. Ravintolat laitettiin kiinni koko maassa yhtä aikaa, kun ilmeisesti muunlaista järjestelyä ei olisi kyetty valvomaan.

Perustavoite on ihmishenkien menetyksen välttäminen. Lisäksi taudin uusiutuminen pitää välttää joko hankkimalla riittävä immuniteetti sallimalla taudin leviäminen riittävän laajalle (ilmeisesti yli 50%:iin väestöstä) tai tavoittelemalla tilannetta, jossa tarttuvuusluku saadaan rajoituksin ja testein alle yhden ja tauti tukahdutettua (ja rokotuksin tulevaisuudessa ehkäistyä). Onko näiden tavoitteiden saavuttamiseksi jouduttu resurssipulan vuoksi tekemään lääketieteellisestä näkökulmasta liian yleisluonteisia ratkaisuja? Siis jos väen kokoontumiset ovat vaaraksi erityisesti riskiryhmille, ei voitu vain kieltää heidän liikkumistaan, vaan helpompaa oli antaa kategorinen ohje koskien kaikkea kokoontumista. Tässä perusteena on siis sairastumistapausten huipun tasoittaminen. Onko tiedossa, miten iso osa muutoin terveistä työikäisistä joutuisi sairaalaan viruksen iskiessä? Mikä on erilaisten riskitekijöitä kantavien osuus työikäisissä?

Olisiko Suomessa mahdollista järjestää asia niin, että riskiryhmät olisi eristetty kunnolla tarttumisvaaran ulkopuolelle ja näin olisi vapautettu keskeinen osa tehohoitopaikoista muiden vaikean infektion kohdanneiden hoitoon, ja terveet olisivat voineet jatkaa töissään. Sairastumisten huippu olisi voitu mitoittaa alemmaksi myös rajoittamalla joukkoa, jossa vakavia tapauksia voi syntyä. Samalla epidemian kestoa olisi lyhennetty. Nythän on käynyt niin, että kuolleista valtaosa kuitenkin on vanhuksia (mediaani 84 v.), eli heidän suojaamisensa ei ole täysin  onnistunut eivätkä he ole näitä tartuntoja yleensä saaneet yökerhoissa tai muissa ravitsemusliikkeissä, menehtyneiden luku on kuitenkin yllättävänkin pieni. Hoitojärjestelyt ovat pettäneet. Jos selitys olisi vain suojavälineiden puute, niin hoitajat ovat olleet pakjotettuja toimimaan ohjeiden vastaisesti tietäessään omista oireistaan. Vanhuksia ei vain voinut jättää hoitamatta, mutta tämähän paljastaa sen mitä on monta vuotta jauhettu: vanhusten hoito ei ole mitoitettu oikein. Tämä on se hinta, jonka verojen välttelijät ja palvelujen yksityistäjät ovat saaneet aikaan. Kaikki kaunopuhe muusta on totuuden peittelyä.

Eikö yhteiskunta olisi voinut taipua sellaisiin järjestelyihin, että ikääntyneestä väestöstä olisi huolehdittu asiallisesti estäen tartunnan vaara tiukasti (100% on mahdoton, mutta 99%). Hoitohenkilöstön voimavarat eivät tietenkään riitä kaikkien kotona asuvien ikäihmisten kauppareissuihin eikä kaupoissakaan ole riittävästi henkilökuntaa tähän. Löytyisikö apua muilta organisaatioilta, SPR:ltä ja seurakunnista? Valtiovalta voisi näille toimijoille osoittaa osan siitä taloudellisesta tuesta, joka nyt menee pysähtyneen liiketoiminnan pelastamiseen. Ravintolat voisivat alkaa tehdä annoksia koteihin vietäväksi ja korvata sillä osittain kysynnän vuoksi laskenutta liikevaihtoa. Täydellistä sulkua ei tarvittaisi, kun riskiryhmät vapaaehtoisesti pysyisivät pois näistäkin tiloista. Edelleen suuremmat yleisötapahtumat olisivat rajoitusten piirissä.

Onko koulujen täydellinen sulkeminen järkevää? Ilmeisesti oireettomat tartunnan saaneet lapset voivat levittää tautia, mutta opetustyöstä olisi voitu vapauttaa riskiryhmiin kuuluvat opettajat ja koulunkäynnistä ne lapset, joiden vanhemmista ainakin toinen kuuluu riskiryhmään. Opettajia olisi sairastunut, mutta niinhän tapahtuu nytkin. Päiväkodit pidettiin auki siksi, että hoitotyössä olevat vanhemmat olisivat vapautuneet työhön, mutta heitähän juuri pitäisi suojella virukselta. Ristiriitainen tilanne.

Siis peruskysymys on, pitäisikö suojautumista lähteä katsomaa siitä suunnasta, jossa kaikkein haavoittuvimmat ihmiset ovat. He (suurin osa) luultavasti ymmärtäisivät, että heidän eristämisensä tapahtuu heidän itsensä vuoksi. Ennen pitkää viruksen leviäminen pysähtyy ja immuniteetin saaneet voisivat palata hoitamaan vanhuksia taas lähikontaktissa ja riskiryhmäläisetkin pääsevät liikkumaan. Ja lopulta tähän saadaan rokote, jolla riskiryhmät suojataa ja muita suojaisi ensimmäisessä aallossa saatu laumasuoja.

Tässä ajatusmallissa on haasteensa, sillä yhteiskunnan monia toimintoja pitäisi ajatella uudella tavalla. Auttamiseen ja suunnitteluunkin tarvittaisiin ihmisiä, mutta kustannukset olisivat kuitenkin pienemmät kuin jos yhteiskunnan toiminnot pysäytetään tartunjen hidastamiseksi.

Pohdinta jatkuu ja joudun korjaamaan tekstiä uusien tietojen valossa...

Taustakuva

Riskien hallintaa

Koronakriisin innoittamana lähdin katsomaan, millaisia kriisiarvioita Suomen valtiojohdolla on käytössään. Sieltä löytyykin kiinnostavia ajatusmalleja.Tässä alustavia huomioita.

Eräs keskeinen elin kanssallisessa riskien hallinnassa näyttää olevan Turvallisuuskomitea, jonka sivuilta löytyy linkkejä riskien hallinnan dokumentteihin. Dokumentteja on tehty varmaan useilla hallituskausilla ja erilaisilla poliittisilla painotuksilla. Pari viimeisintä dokumenttia heijastelee kokoomus-keskusta-perussuomalaista (ennen Halla-ahoa) ajatusmaailmaa.

Tässä lainauksia vuonna 2018 päivitetystä Kansallisesta riskiarviosta:.
"Kansakunnan yhtenäisyys ja identiteetti perustuvat pitkälti yhteisesti tunnustettuun historiaan sekä tarinaan siitä, keitä me olemme. Jos emme kerro tarinaamme itse, sen voi sanella joku ulkopuolinen. Tavoitteena voi olla tuhota itsenäisen valtion kansallinen tarina ja kyseenalaistaa siten kansakunnan olemassaolon oikeutus." (s. 24)

Tuo yhteisesti tunnustettu historia on tosiaan tarina, jonka aloittivat Topelius ja kumppanit 1800-luvulla ja jota pidetään yllä vapaussodan ja talvisodan hengessä. Talvisodan taustoista kannattaa lukea Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen kirjasta 'Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940'. Tarina ei olekaan niin rikkumaton kuin mitä vaikka Helsingin Sanomissa kerrotaan.

Ja myöhemmin samasta luvusta, joka käsitteelee informaatiovaikuttamista:
"Informaatiovaikuttamiseen tulee varautua jatkuvasti. Vihapuhe ja disinformaatio uhkaavat rapauttaa kansallista arvopohjaa ja nakertaa luottamusta yhteiskuntaan.
Tehokkaimmat keinot vaikuttamista vastaan ovat oma totuuteen perustuva vahva kansallinen tarina, korkea koulutustaso ja mediakriittisyys sekä pyrkimys oikaista valheet järjestelmällisesti. Omien yhteiskuntarakenteiden vahvuus vaikeuttaa valheiden levitystä." (s. 25)

Olen elänyt sellaisessa harhakuvitelmassa, että Suomesta on tullut osa globaalia yhteisöä, mutta nythän tämä koronakriisi päättänee tuo kehityksen ja palaamme savupirtteihimme. Millaiseen totuuteen Kalevala pohjautuu? Enpä osaa kuvitella mitään konservatiivisempaa ajatusmallia kuin mihin nämä toteamukset pohjautuvat.

Kriiseihin vastaamiseen johtamisjärjestelmä ja periaatteet on kuvattu dokumentissa 'Yhteiskunnan turvallisuusstrategia, Valtioneuvoston periaatepäätös' (2017). Siellä on vähemmän tuota tarinankerrontaa, mutta henki on sama. Valaiseva avaus on kohdassa puolustuskyky:

"Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus turvataan ylläpitämällä ja kehittämällä turvallisuusympäristöön suhteutettua puolustuskykyä. Suomen puolustuskyvyn kehittämisen ja ylläpidon ensisijaisena päämääränä on muodostaa ennaltaehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käytölle Suomea vastaan ja sotilaallisella voimankäytöllä uhkaamiselle. Tarvittaessa Suomeen kohdistuvat sotilaalliset uhat torjutaan sotilaallisia voimakeinoja käyttäen."

Tässäkin kohdassa huomaan, että olen pudonnut kehityksen kelkasta. Vielä Kekkosen, Koiviston ja Halosen aikaan ajateltiin, että Suomen itsenäisyys (ja riippumattomuus) turvataan ensi sijassa pitämällä hyvät diplomaattiset suhteet eri suuntiin ja erityisesti lähinaapureihin. Nyt lähtökohta on riittävä asearsenaali.

Keskeisenä uutena uhkana nostetaan esiin kyberuhat. Näitäkin varmaan on olemassa, mutta sellainenn mielikuva on itselleni tullut, että niitä pitävät esillä henkilöt, jotka haluavat nostaa omaa profiiliaan ajan hermolla olevina asiantuntijoina. Ennen edellisiä presidentin vaaleja peloteltiin Venäjän vaalivaikuttamisella. Sellaista ei näkynyt ja vuosi vaalien jälkeen todettiin, että pahimmat pelot eivät toteutuneet.

Dokumenteissa on toki paljon ajan henkeen paremmin sopivia kohtia. Puhutaan kansainvälisestä yhteistyöstä kriisien torjumisessa ja auttamisesta katastrofitilanteissa sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. Myös pandemioiden uhka tunnistetaan ja viitataan seuraavaan STM:n dokumenttiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) julkaisi v 2012 suunnitelman pandemiaan varautumista varten. Aiemmat kokemukset edeltävän sadan vuoden ajalta liittyvät erityyppisiin A-influenssoihin, lintuinfluenssoihin ja sikanfluenssaan (SARS, 2009). Koska näiden viimeisten eläinpohjaisten tautien leviämisominaisuudet olivat hyvin erilaisia nykyiseen Covid-19 epimediaan verrattuna, niin terveydenhuollon ensi reaktiot niin Kiinassa kuin muuallakin ovat osin ymmärrettäviä. Tässä lainaus koskien pandemian taloudellisia vaikutuksia:

"SARS:n yhteydessä Kaakkois-Aasiaan kohdistuvien matkapalvelujen kysyntä laski voimakkaasti. Suomessa ilmenneiden yksittäisten ”todennäköisten SARS-tapausten” yhteydessä ulkomaiset kokousten- ja matkanjärjestäjät alkoivat perua matkoja ja kokouksia. Matkailun rajoittaminen tai rajanylityksissä matkustajiin kohdistuvat seulonta- tai torjuntakeinot eivät nykykäsityksen mukaan ole tärkeitä pandemian etenemisen tai vaikutusten rajoittamisessa. Koetun riskin ja mahdollisesti poliittisen paineen saneleman varovaisuusperiaatteen vuoksi vuoden 2009 pandemiassa annettiin joissakin maissa perusteettomia matkailurajoituksia vastoin WHO:n ja kansallisten terveysviranomaisten suosituksia, mistä matkailu kärsi merkittävästi ja tarpeettomasti."

Edelleen VATTin arvioihin pohjautuen:"Pandemia vaikuttaisi samaan tapaan kuin syvä lama. On oletettavaa, että vaikutukset olisivat suurimmat työvoimavaltaisilla palvelualoilla ja palvelusektoreilla teollisuutta suurempaa. Sairauspoissaolot ja kuolleisuuden nousu vaikuttaisivat myös pitkällä aikavälillä alentavasti kansantuotteeseen, mikäli torjuntatoimet eivät ole tehokkaita. Suomen oloissa välittömiä lisäkustannuksia pelkästään sairastuneiden hoidosta syntyisi valtiolle ja kunnille/kuntayhtymille."

Nuo taloudelliset vaikutukset lasketaan johtuvan ihmisten sairaslomista eikä siitä, että kokonaisia palvelualoja suljetaan taudin ehkäisemisen vuoksi. Nykytilanteen karuus on saanut päättäjät hämmennyksen tilaan.

SARSin kokemuksiin pohjautuen todetaan (s. 56): "Pandeman uhka-alueelta Suomeen saapuvien matkustajien seulonta oireiden havaitsemiseksi tai kuljetuksen aikana täytettävällä lomakkeella tapahtuva riskiryhmään kuulumisen tunnistaminen eivät ole hyödyllisiä." Tämä käsitys lienee nyt muuttunut. Muutoin ohjeistus on samanlaista kuin nykyisessä kriisissä (hygienia, eristäminen jne.)

Dokumentissa on selvästi sanottu, että vakavan pandemian aikana Sosiaali- ja terveysministeriöön kootaan johtoryhmä, joka koordinoi suojaustoimia, tarvittaessa 24 tuntia vuorokaudessa. Muutoin organisaatiorakenteet ovat liian mutkikkaat: on varautumispäällikköjen kokous ja kansliapäällikköjen kokous, valtiokonttorin tilannekeskus ja valtioneuvosto, ja vielä tietenkin eduskunta ja presidentti. Mutta kun lyödään nyrkki pöytään, niin nämä ohjeet voi unohtaa. No toki poikkeusoloissa vastuu siirtyy yksiselitteisesti valtioneuvostolle.

Neljäs kiinnostava dokumentti on WHO:n Pandemic Influenza Risk Management vuodelta 2017 (linkki löytyy STM:n sivulta). Se keskittyy riskin hallinnan kokonaiskuvaan, mutta liitteissä on kattavasti lähteisiin pohjautuvia yksityiskohtiinkin meneviä ohjeita. Aivan viimeisenä (s. 62) on perusteltu hyvin se, että on erittäin vaikea tunnistaa syntyvaiheessa olevaa uuden virustyypin pandemiaa, koska oireet ovat samanlaisia kuin kausi-influenssoissa. Näin pandemiaa ei yleensä saada pysäytettyä lähtöpisteessään. Niinpä yleinen arvostelu Kiinan virheistä heijastaa tietämättömyyttä tästä ja tunteista lähtevää syyllisten etsintää ja vihaa. Tuo dokumentti pohjautuu myös sikäli vanhentuneeseen tietoon, että viimeiset opetukset on saatu vuoden 2009 SARS-epidemiasta, jonka tarttuvuus ihmisestä toiseen oli ilmeisesti huomattavasti alhaisempi kuin Covid-19 viruksella.

Pandemian hallintakeinoista jatkuva keskustelu (esim. 5.4. Helsingin Sanomissa) kertoo siitä, että tilanne on uusi eikä parhaaksi tiedettyjä valmiita ratkaisuja ole olemassa. EU:ssa vastuu on valtioilla ja WHO antaa yleisiä ohjeita, mutta valtiot ovat reagoineet tilanteeseen hyvin eri tavoin. Lopulta paniikki iskee ja kaikki alkavat rajoittaa liikkumista ja kokoontumisia, mikä vaikuttaa hyvin voimakkaasti palvelualojen liiketoimintaan. Trump joutui kääntämään kelkkansa ja nyt Ruotsikin aloittaa rajoitukset. Vasta tässä vaiheessa aloitetut rajoitukset taitavat olla aika myöhässä.

Hesarin artikkelissa THL:n pääjohtaja puhuu nyt hybridistrategiasta, jossa yritään aiemmasta poiketen saada taudinkantajat kiinni testaamaalla ja näin tauti rajattua - Etelä Korean malliin. Kehitteillä on mobiilisovelluksia, joiden avulla tarjuntaketjut voi jäljittää. Tällainen minullekin tuli mieleen jo kuusi vuotta sitten, mutta ...
Hybridimallia minäkin kannatan, mutta hieman erilaista ja siitä lisää toisesssa kirjeessä.

Tilannekuva

Turvallisuus ja Covid-19

Mielestäni Suomen hallitus on hoitanut koronakriisiä ihan hyvin, kun vertaa sitå kansainvälisesti, mutta pari tilanteenhallinnan epävarmuutta heijastavaa seikkaa paljastaa vakavan puutteen maamme turvallisuudesta vastaavien päättäjien toiminnan ja itse asiassa riskeihin varautumisen ja turvallisuuspolitiikan kohdalla pitemmällä aikajänteellä kuin yhdellä hallituskaudella. Suomalaisten yritysten ja julkishallinnon eliittiä on koulutettu kymmenissä ellei peräti sadoissa maanpuolustus-seminaareissa. En tietenkään kuulu tähän etuoikettujen joukkoon enkä tunne seminaarien sisältöä, mutta nykyinen kriisi kyllä paljastaa, että pandemiat eivät kuulu keskeisiin uhkakuviin. Seminaareissa lienee leikitty sotaleikkejä itärajan takaa juuri kohta tulevaa hyökkäystä vastaan ja on ehkä pohdittu terrorismin uhkakuvia.

Pandemian unohtuminen näkyy ainakin kahdessa asiassa: kotiin palaavien lentomatkustajien ohjeistamisen ja ohjaamisen virheissä sekä presidentin adhoc aloiteessa ´johtonyrkin´ tarpeesta. Ensimmäisen seikan puutteet päämisteri on myöntänyt, mutta on kohtuutonta sälyttää syy kokonaan hallituksen niskaan, kun hapuilu tässä asiassa vain osoittaa sen, että näinkään ilmeiseen riskitekijään ei ollut valmista varautumissuunnitelmaa. Toinen seikka kertoo sen, että pandemiaa varten ei ole olemassa terveydenhuollon, pelastuslaitoksen ja sisäisen turvallisuuden asiantuntijoista koottavaa elintä, joka toimisi alusta alkaen hallituksen tukena. Presidentin huolen voi ymmärtää, mutta myös hallituksen näkemyksen, joka perustuu valtiosääntöön. Päätösvaltaa ei voi siirtää eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen ulkopuolelle. Sotilasjunttaa tässäkään hässäkässä ei tarvita.

Onko tässä sitten kysymys turvallisuuspolitiikasta? Jos kansalaisten henkeä, liikkumisvapautta tai maan talouden tilannetta uhkaavat asiat eivät kuulu turvallisuusajattelun piiriin, niin mitä siihen kuuluu? Turvallisuusstrategiassa tulisi olla valmiussuunnitelmat juuri tällaisiin uhkiin varautumista varten niin, että kulloisenkin hallituksen ei tarvitse alkaa säveltää niitä tilanteen mukaan. Kaikkea ei voi ennakoida, mutta johtamisen tukeminen ja lentomatkustajien kulkemisen ohjaaminen ovat sellaisia asioita, jotka olisi voinut nähdä ennakolta. Mutta turvallisuutta on ajateltu vain sotilaallisten (kuviteltujen) uhkien ja sisäisen järjestyksen näkökulmista. Tarvitaan sata hävittäjää ja olemme turvassa.

Rakenne ja valinnat

Rakenteiden muutos tarkoittaa myös elämänmuodon muutosta

Laitan tässä työn alle tekstin, jonka tavoite pohtia niitä edellytyksiä, joiden kautta voimme muuttaa yhteiskuntaa tasa-arvoisempaan ja elämän ylläpidon kannalta kestävämpään suuntaan. Tässä siis yhdistyvät ne linjat, joita hahmottelin yhtäältä esseessä 'elämän valinnat' (tai elämän tarkoitus, kuten osan otsikko aiemmin oli) sekä toisaalta esseessä joka käsitteli arvoja ja rakenteita.

Minkä takia minkään pitää muuttua, eikö tässä koko ajan olla menossa parempaan päin, teknologia kehittyy ja absoluuttinen köyhyys vähenee? Maailman kokonaisvarallisuus on suurempi kuin koskaan aiemmin. Minun kokemukseni maailmanmenosta on hieman pessimistisempi. Sen lisäksi, että ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien myötä koko eliökuntaa uhkaa kriisi, yhteiskunnallisen epätasarvon kasvu ja kulutusyhteiskunta ovat viemässä ihmiskuntaa kohti henkistä alennustilaa. Kulutusyhteiskunnan leviäminen jokaiseen maailman kolkkaan ja jokaiselle elämänalueelle saattaa vaikuttaa juuri tuolta edistykseltä. Eikö koko ihmiskunnna  pyrkimys ja kehityksen suunta ole ollut sellaisen materiaalisen hyvinvoinnin tavoitteleminen, että  nautintoa tuottavaa tavaraa on yllin kyllin? Kaikki eivät onneksi ajattele näin. Otan esimerkin: Harjoitteleeko nuori viulistin alku soittotaitoa siksi, että voisi joskus hankkia omakseen Stradivariuksen vai onko hän onnellinen jo siitä, että on saavuttanut tason joka oikeuttaa hänet saamaan sellaisen soittimen hallintaansa joltain säätiöltä? Mikä tässä on oleellista?

Kaurismäen allegoriat

Henkilöt ilman persoonallisuutta 

(työn alla, saattaa vielä kehittyä)
Joku muukin suomalainen kuin minä lienee ihmetellyt Aki Kaurismäen elokuvien näyttelijätyön tietynlaista jäykkyyttä, jos tuo termi luonnehtii sitä oikeansuuntaisesti. Vuorosanat lausutaan kirjakielellä ilman minkäänlaista paatosta, roolihenkilön tunteet jäävät piiloon lakonisten tokaisujen ja vähäilmeisten eleiden taakse. Onko niissä koskaan naurettu? Näyttelijät eivät puhu toistensa päälle vaan vuorossanojen väliin jää ainakin pieni tauko. Kaurismäki on jossain todennut, että hän sanoo näyttelijöilleen, että hänen elokuvissaan ei näytellä, ja se kyllä pitää paikkansa lähes aina. Kaikki on siis harkittua, tarkoituksellista eikä kömpelöä taitamattomuutta. Mistä siis on kyse?

Elokuvien valtavirran, siis elokuviihteen mutta myös pääosin taide-elokuvien, perusominaisuus on saada katsoja eläytymään roolihenkilöiden tilanteeseen, kokemaan samat ilon ja pelon tunteet kuin valkokankaalla tai TV-ruudulla ilmehtivällä henkilöllä on. Kameran lähikuvalla voidaan näytölle heittää vaikka kauhusta kertovat silmät. Katsoja saa elokuvasta voimakkaan tunne-elämyksen ja voi jäädä suremaan tai iloitsemaan päähenkilöiden kohtaloa pitkäksikin aikaa. Jos katsoja asennoituu elokuvaan tällä odotuksella joka ei sitten toteudu, hän voi kokea maksaneensa turhasta tai tuhlanneensa aikaansa. Tämä elokuvaan taitavasti tuotu kokemisen tapa on tehnyt siitä niin perustavanlaatuisen osan elokuvan olemusta, että poikkeamat tästä näyttävät häiritseviltä, jotenkin vääriltä ja huonosti toimivilta. Jos elokuva sitten jättää tällaisen epämukavan tunteen, katsojalle kuitenkin voi herätä ihmettely, että oliko siinä jokin juju. Mikä on Kaurismäen elokuvien juttu, kun ainakin suomalaiselle katsojalle ne näyttäytyvät hieman epäaitoina. Muun maalainen katsoja ei välttämättä huomaa kaikkia ilmaisun epäluonnollisia piiteitä, hän ei tiedä repliikkien kirjakielestä ja voi ajatella, että suomalaiset eivät näytä tunteitaan voimakkaasti -- eikä syyttä. Hän voi vain pohtia itse tarinaa ja siksi Kaurismäen elokuvat ovat ehkä ulkomailla jopa suositumpia kuin Suomessa. Ja se taitaakin olla tuo juju, saada katsoja miettimään tarinaa.

Se tarina ei olekaan jonkun ainutkertaisen yksilön erikoinen kohtalo vaan kertomus kenestä tahansa ihmisistä, jotka ovat elokuvan henkilöiden tilanteessa suhteessa heidän sosiaaliseen asemaansa. Näyttelemisen - tai sen puuttumisen - vaikutus on juuri se, että katsoja ei eläydy ainutkertaisen ihmisen kohtaloon vaan katsojan pitäisi alkaa pohtia roolin elämäntilannetta, joka ei johdu hänen persoonallisista ominaisuuksistaan vaan hänen luokka-asemastaan kulloisessakin yhteiskunnallisessa tilanteessa. Henkilöt ovat tuon aseman edustajia, abstraktioita, mutta tietenkin tarinan toimivuuden vuoksi heillä pitää olla jotain oikealta näyttävää elämää. Lavasteet ovat kuitenkin hyvin pelkistettyjä ja niiden tarkoitus on osoittaa symbolisesti tuo elämäntilanne. (En osaa nyt analysoida niitä tässä filmi filmiltä, mutta pitääpä ottaa tarkempaan katseluun seuraavilla katsomiskerroilla.) Päähenkilöt ovat monessa elokuvassa niukasti eläviä duunareita tai jopa työelämästä syrjäytettyjä, ei sen vuoksi, että he eivät yrittäisi tehdä parhaansa, mutta he ovat väärässä joukkueessa, jota eivät ole itse valinneet. Elokuvassa Mies ilman menneisyyttä päähenkilö on riisuttu aivan kaikista ominaisuuksista - paitsi, että hänkin taitaa polttaa tupakkaa.

Mistä Kausimäki on keksinyt tämän kuvaustavan? Suoraviivainen vastaus on, että hän katsonut tarpeeksi viihde-elokuvia, jotka hämärtävät yhteiskunnan kuviot yksilöiden satunnaisien kohtaloiden taakse. Tämän elämyksellisen hupun poistamiseksi hän käyttää Brechtin vieraannuttamisefektia, joka hänen tapauksessaan on näyttelemisen pelkistäminen vuorosanojen tokaisemiseksi. Toki työtä kuvataan eleettömästi ja aidosti kuten vaikka roskakuskien työvuoron kulkua, mutta siinähän ei olekaan mitään persoonallista vaikka se on hyvin todellista. Vertauskuvallisella esitystavalla on kuitenkin pitkä perinne alkaen aina teatterin synnystä antiikin Kreikassa. Siellä näyttelijät käyttivät naamioita, joista katsoja tunnisti roolin aseman näytelmässä. Keskiaikaisissa näytelmissä tarinat pohjautuivat Raamatun kertomuksiin ja niissä kuvattiin epähenkilökohtaisesti ihmisen kohtaloa. Uuden ajan alussa suosiossa olivat ns. moraalinäytelmät ja allegoriat, joissa esiintyi sellaisia hahmoja kuin oikeudenmukaisuus, halu, rakkaus jne. eli hyveet ja kuolemansynnit. Myös Shakespearen Myrsky ja Kesäyön unelmat ovat vertauskuvallisia kuvauksia.

Kaurismäen elokuvissa näyttelijät ovat tuttuja kasvoja, kuten Kati Outinen, Matti Pellonpää ja Sakari Kuosmanen. Heidän ei tarvitse käyttää naamioita, koska katsoja tunnistaa heidät näyttelijöinä -  tai epänäyttelijöinä, jos niin halutaan sanoa. Elokuvat ovat vastaus nykyajan vallitsevalle tavalle yksilöllistää tarinat ainutkertaisiksi kohtaloiksi. Valtavirran elokuvat kyllä pysäyttävät katsojan, mutta ne pysäyttävät katsojan ajattelemasta sitä yleistä yhteiskunnallista tilannetta, jossa asiat tapahtuvat.

En tiedä, kuinka pitkälle Kaurismäki on ajatellut elokuviaan nimenomaan allegorioina teatterin perinteen mukaisesti, mutta roolien pelkistyneisyys oikeuttaa kuitenkin heittämään tällaisen tulkinnan. Jos hän olisi halunnut alleviivata tätä, niin näyttelijät olisivat voineet joissain kohtauksissa käyttää naamioita, mutta ehkä hän piti sellaista alleviivaamista katsojan aliarvioimisena. Jos taas Kaurismäki ei ole ajatellut elokuviaan lainkaan allegorioina, nyt olisi korkea aika alkaa ajatella, mitä tuli tehtyä. Tulkintaa horjuttaa hieman se yllä mainittu seikka, että ei-suomalaiselta katsojalta näyttelijätyön vähäeleisyys saattaa jäädä osin huomaamatta, mutta ei kuitenkaan täysin - on se sen verran kaukana ekuvateollisuuden valtavirran tyylistä.

Ovatko Kaurismäen elokuvat sitten hyviä vai huonoja? Tähän saa jokainen vastata niin kuin itse parhaaksi katsoo, mutta niitä ei pitäisi kuitenkaan arvioida pelkästään viihdearvon perusteella ja laittaa samaan sarjaan nyyhkyfilmien tai toimintaelokuvien kanssa.