Luonnontieteiden syntyhetkiä

 

Suuressa kuvassa totuus

Tässä kurkkaus luonnontieteellisen maailmankuvan syntyvaiheeseen 1600 -luvulle. Yleisesitys tieteellisestä maailmankuvasta on blogisarjan alkuosassa, linkki lopussa.

Luonnonilmiöiden tulkintamallien kehityskaari

Fysikaalisen todellisuuden tulkinnan käänteentekevä murros, tieteellis-tekninen vallankumous, alkoi 1600-luvulla, kun Kopernikus haastoi vakiintuneen maakeskeisen maailmankuvan aurinkokeskeisellä selitysmallilla. Kepler kehitti mallia edelleen ja Galilein kaukoputkihavainnot (Jupiterin kuut) antoivat mallille vahvistusta. Galilei antoi alkusykäyksen kokeelliselle mekaniikan tutkimukselle.

Kehityksessä ei ollut kysymys siitä, että tutkimus nyt tukeutui havaintoihin ja kokemukseen, melkeinpä päinvastoin. Aristotelinen maailmankuva rakentui juuri arkikokemuksen varaan. Esimerkiksi Aristoteleen mukaan liike saattoi jatkua vain niin kauan kuin jokin voima piti sitä yllä. Tätä väitettä tukivat jokapäiväiset havainnot, että kärryt liikkuivat vain, jos aasi veti niitä, ja pysähtyivät heti, kun aasi pysähtyi. Galilei rohkeni ajatella tuon arkikokemuksen ylittävä tulkinta: Liike jatkuu samansuuntaisesti, jos sitä ei jokin voima pysäytä. Tälle väitteelle oli vaikeampi löytää vahvistusta havainnoista. (Hänkin ymmärsi liikkeen jatkuvuuden kuitenkin perinteen mukaisesti ympyräliikkeenä.) Ptolemaioksen taivaankappaleiden liikkeiden kuvaus oli havaintojen mukainen, mutta varsin monimutkainen ympyräliikkeiden kellopeli. Siihen ei kuitenkaan onnistuttu istuttamaan aurinkokuntaan tunkeutuneen komeetan liikettä. Kaukoputken avulla saatettiin havaita Venuksen vaiheista, että Venus ei sijainnut aina maan ja auringon välissä, vaan kumpikin planeetta kiersi aurinkoa ja olivat näin välillä sen eri puolilla.

Luonnontieteen kumous merkitsi siis uutta teoreettista ajatusmallia, joka selitti havainnot täydellisemmin ja myös yksinkertaisemmin. Havainnot ja teoreettinen ajattelu vaihtoivat järjestystä. Teoreettinen ajattelu tuotti selityksen, joka voitiin testata kokeellisesti. Havainnollisia esimerkkejä tarjosi ilmanpaineen ilmiöiden tulkitseminen. Tunnettua oli, että ilmakehän massa pystyi nostamaan veden tyhjiössä 13 metriin, mutta selitykset olivat varsin spiritistisiä. Uskottiin, että nesteen ’henki’ loi putkeen kaasun, joka pysäytti nesteen tuolle korkeudelle. Pascal teki totuutta janoavalle kansalle kokeen tyyliin ’in vino veritas’. Hänen kotikaupungissaan Rouenissa lasinpuhaltajat osasivat tehdä pitkiä lasiputkia. Kaksi pitkää putkea tuettiin purjelaivan mastoon. Toiseen laitettiin vettä ja toiseen viiniä. Spiritistisiin voimiin uskovat odottivat että viinipatsas jäisi alemmaksi, koska viinissä on enemmän tuota spiritistä voimaa. Toisin kävi viini nousi vettä kevyempänä korkeammalle.

Robert Boyle jatkoi ilmapuntaritutkimuksia ja saattoi U-muotoisen putken avulla todeta, että ilma painuu putken toisessa haarassa kasaan, kun elohopeaa kaadettiin toiseen haaraan. Kokeiden tuloksena löydettiin ilmanpaineen käsite ja Boylen laki: paine ja tilavuus ovat kääntäen verrannollisia.

Luonnonilmiöt pyrittiin selittämään mekanistilla malleilla, kappaleiden välisellä vuorovaikutuksella. Voima nähtiin liikkuvien kappaleiden aiheuttamana eikä paikallaan olevien kappaleiden vetovoimaa tunnettu ennen kuin Newton loi oman mekaniikan teoriansa, jossa gravitaatio oli keskeinen käsite. Jonkinlaisen kimmokkeen hän sai gravitaation keksimiseen aikalaiseltaan Hookelta. Newton yhtenäisteoria selitti niin planeettojen liikkeet kuin omenan putoamisen maanpinnalle. Newton ei osannut selittää gravitaation syytä ja uskoi, että se jääkin selittämättä.

Yllä olevat esimerkit on poimittu Richard Westfallin kirjasta The Construction of Modern Science, Mechanisms and Mechanics. Fysiikan tutkimuksen voittokulun peräaallossa tulivat kemia ja biologia. Mutta voi ajatella, että biologiaa mekanistinen malli ei kovin pitkälle edistänyt. Kemian alalla esimerkiksi niinkin perustava ilmiö kuin palaminen sai selityksen vasta 1780-luvulla (Lavoisier).

Tämä kehityskaari antaa tukea Marxin esittämälle tieteenteoreettiselle ajatukselle, että tieteellinen näkemys (selitys, tulkinta, ymmärrys) on nousemista aistimellis-konkreettisesta abstraktioiden kautta teoreettis-konkreettiselle tasolle, abstraktista konkreettiseen. ’Konkreettinen’ tarkoittaa tässä asioiden ymmärtämistä kokonaisuuden elementteinä. Kokonaisuus on yhtenäinen, elementtien välisin yhteyksin yhteen punottu ’totaliteetti’. Aistimillisella tasolla se on sitä, miltä asiat havaintojen perusteella näyttävät olevan. Aurinko nousee ja laskee. Teoreettisella tasolla nuo ilmiöt saavat selityksen, joka paljastaa myös sen, miksi ne näyttävät siltä kuin näyttävät. Maapallon pyörimisliike näyy auringon liikkeenä.

----

Palaan ihmistieteiden tilannekuvaan seuraavassa blogissa kevään kuluessa. Johdatuksena olkoon tämän blogsarjan alkupuolella oleva teksti, tässä linkki.

https://svnpohdiskelut.blogspot.com/2016/03/maailmankuvat-tieteet.html

 

"Tämä tarina on tosi"

 

Todellisuuden sosiaalinen kontruointi

Filosofisia lähestymistapoja

Filosofit ovat lähestyneet elämismaailmaa, sitä mitä pidämme todellisena (ontologia ja tapamme ymmärtää maailma), eri näkökulmista. Heideggerin näkökulma on ’eksistentiaaliontologinen’: todellisuus jäsentyy tavastamme nähdä esineet ja asiat sitä kautta. mikä merkitys niillä on meidän toiminnassamme; pöytä ei ole esine, jolla on taso ja jalat vaan jotain, jolle voimme laskea jotain (tms); niinpä esimerkiksi kuljetuslaatikko voi palvella pöytänä. Wittgensteinin näkökulma on kielen käytössä ja siinä millaisen elämänmuodon se määrittelee (tai pitää sisällään). Kielen käyttäjien pitää tulkita toisensa yhteisessä kontekstissa, olla samalla aaltopituudella. Wittgensteinille on lähtökohtaisesti olemassa erilaisia kielipelejä. Heidegger kuvaa vain yhdenlaisen olemisen muodon, mutta se on geneerinen malli, joka saa erilaisia ilmenemismutoja: autokorjaamon väellä on omanlaisensa työvälineet ja maalarinverstaalla omansa, mutta yhteistä niille on se, että välineet ja tarvikkeet ovat ’jotain varten’. Wittgensteinilta löytyy kyllä samansuuntaisia esimerkkejä siitä, että sanojen merkitys määräytyy niiden käytön mukaan eikä siitä millaisista osista sanan viittaama objekti muodostuu.

Toimintaamme elämismaailman kielipeleissä ohjaa se, miten kannamme sisällämme toiminnan mallia. Heideggerilla yhteisen toimintatavan ja ymmärtämisen näyttäjänä on ’das Man’ , ’jokamies’, joka sanoo, kuinka asioihin elämismaailmassa suhtaudutaan. Wittgensteinin kielipeleissä niiden jäsenet tuntevat säännöt ja osaavat käyttää käsitteitä oikein eli ymmärtävät ne niin kuin ne kuuluu ymmärtää. Minulla on omaa elämää häiritsevä tottumus herätä aamulla kesken unien joskun 4-5 viiden aikaan miettimään näitä omituisia asioita. Koetin vakuuttaa itselleni, että nyt olisi järkevämpää nukkua kuin miettiä sääntöjen seuraamista. Ja voiko nukkumista ohjata säännöillä? Mutta kas, ”tuvassa hiljaisuus välillä 22 – 07, koskee myös koiria”. Siis sääntöjä on joka lähtöön.

Objektivistinen, peritty länsimaalainen näkemys olettaa ’todellisuuden’ olevan olemassa sellaisenaan aina oikein ymmärrettynä ja ihmiset vain astuvat siihen. Se annetaan meille ikään kuin se ei olisi sosiaalisesti määräytynyt, ainoana rationaalisena olemisen ympäristönä. Näin koulutus ja media sen meille tarjoaa. Muiden kulttuurien elämänmuodot kuvataan eksoottisina, primitiivisinä esiasteina.

Yllättäviä pilkahduksia näistä primitiivisistä uskomuksista voi kohdata vielä meidän sivistyneessä elämänmuodossamme. Joskus yli 40 v. sitten eräs fysiikan maisteri haastoi minun ’rationaalisen’ maailmankuvani kysymällä, miten selitän sen, että joku voi manata karhun käymään naapurin lehmän kimppuun. Näin tapahtui Kainuussa. Enpä osannut sanoa tuohon mitään, kun ei ollut käsitystä, miten usein tuollainen manaus toimi tai ei toiminut.

Miksi tätä asiaa pitää lähestyä filosofian kautta? Koska filosofia paljastaa sen, että se mitä pidämme todellisena on sosiaalisesti muodostunut elämänmuoto eli se mitä pidämme totena. Tämä ei koske vain ns. sosiaalista todellisuutta, työelämän rooleja tai sukulaisuussuhteita (ks. Berger & Luckman Social construction of reality). Myös meidän luontoa ja abstrakteja käsitteitä koskevat näkemyksemme ovat sosiaalisen muokkauksen tulosta. Fysikaalinen todellisuus tietenkin on niin kuin se on, mutta se miten me sen ymmärräme on sosiaalisesti määräytynyt. Se on kehittynyt käsitejärjestelmien muutosten kautta ja kehittyy edelleen tutkimustyön ja luovan toiminnan ansiosta.

Todellisuuskäsityksen tietoinen muokkaus

Todellisuuskäistyksemme siis muokkautuu yhteisesti jaetun käsitteistömme kautta. Tuota käsitteistöä muokkaavat tieteellinen tutkimus, taloudelliset ja poliittiset vaikuttajat, media, viihde ja kanssaihmisten kanssa kokemamme arki. Ja nämä vaikuttavat toinen toisiinsa. Politiikka ja talous vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen jne. Nykyisen postmoderni henkinen ilmapiiri murentaa objektiivisuuteen pyrkivän tieteen uskottavuutta ja pohjustaa maailmankuvamme juurettomuutta antaen tilaa ristiriitaisille maailmankuville. 

Todellisuuskäsitys voidaan manipuloida tarinaksi, jota ei enää muutoin tarvitse todentaa, varsinkin kun se koskee oman havaintoympäristömme ylittäviä ’asiantiloja’m joita emme voi itse tarkistaa. Manipuloinnin keskeinen väline on nykyään media, joka jatkuvasti pyrkii antamaan maailmasta sen jokamiehen kuvan, puolueettoman totuuden. Filosofit eivät puutu näihin arjen epämukaviin sotkuihin vaan tarkastelevat maailmaa teoreettisena konseptina sen ulkopuolelta.

Manipuloinnin keskeinen menetelmä käyttää hyväkseen sitä elämänmuotomme peruslähtökohtaa, että ymmärrämme maailman niin kuin se yleensä ymmärretään. Media toimii näin ehkä tiedostamattaan, mutta keinot on kyllä löydetty psykologian tutkimuksen kautta (katso aiempi essee kulutusyhteiskunnan synnystä). Media kertoo asiat yleisenä näkemyksenä, jota kaikki ’järkevät ihmiset’ kannattavat. Niinpä Suomessa pidetään itsestään selvänä, että Venäjä valmistelee hyökkäystä länteen, vaikka järki sanoo, että se on mahdoton ajatus. Jeffrey Sachs totesi pitävänsä omituisena, että lännessä aikuiset ihmiset voivat ajatella näin. ”It is insane” (mieletöntä). Emmanuel Todd on paljastanut saman mielettömyyden väestötieteellisillä laskelmilla (La défaite de l’Occident, jonka ole lukenut ruotsiksi, Västerlandets nederlag).

Venäjä on kuvattu uhkaavaksi pedoksi kuin manauksilla, jotka saavat sen hyökkäämään kimppuumme. ”Mutta hyökkäsihän se Ukrainaankin”. No, Joe Bidenin ja Victoria Nulandin manaukset toimivat, koska he turvautuivat salaisiin voimiin. Minusta järkevämpi näkemys sanoo, että Venäjä ei hyökännyt Ukrainaan vaan toi joukkonsa turvaamaan Ukrainan venäläisen kansanosan elämää Luganskissa ja Donetskissa sekä poistamaan Ukrainan natsikaappauksen ja NATOn laajentumisen tuoman uhan. Tapahtumaketju oli USAn provosoima, mutta Venäjä olisi ehkä voinut reagoida aikaisemmin. Jeltsin oli lännen lumossa ja Putin aluksi liian hyväuskoinen. Venäjä oli voimaton läntisen mediamyllytyksen edessä. Kuka olisi ottanut 1990-luvulla vakavasti USAn suunnitelmia Venäjän hajottamiseksi pieniin osiin? Venäjä yritti saada turvatakuut diplomaattisin keinoin, mutta lopulta senoli pakko alkaa turvata koskemattomuutensa voimakeinoin.

Venäjä ja Ukraina olivat valmiit tekemään sopimuksen huhtikuussa 2022, mutta Länsi (erityisesti USA ja UK estivät sen Boris Johnsonin toimin). Läntisen tarinan heikkous paljastuu sen sisäisitä ristiriidoista. Yhtäältä pelotellaan, että Venäjä suunnittelee hyökätä Länsi-Eurooppaan, ja toisaalta naureskellaan, että eihän Venäjä kykene voittamaan paljon pienempää Ukrainaa. En puutu tässä Ukrainaan tämän enempää, kun siitä on oma juttunsa, jota välillä päivitän uusilla linkeillä. Yksi todistuspalanen:

 https://youtu.be/srRg5EdYFKY?si=197D1LXPMwsXAxmm

Suomessa tämä muokkaus on kaiken kattavaa yli median kentän, YLE kampanjan kärjessä. Meillä vain muutama sosiaalisen median kanava tuo esile toisen näkökulman. Myös muualla läntisessä valtamediassa on sama tilanne, mutta sosiaalisessa mediassa krittisiä näkemyksiä esille tuovia kanavia on runsaasti. Yllä kuvattu filosofinen analyysi paljastaa, miksi järkevä keskustelu eri näkemyksiä kannattavien ihmisten kesken ei onnistu. He elävät eri todellisuudessa. Ihmetyttää kyllä miten ihmiset tulevat toimeen sisäisesti ristiriitaisen 'todellisuuden' kanssa.

Ulkopuolinen todellisuus, tapahtumien kulku ja käytännön toiminta antavat peilin, jonka avulla ja järkeämme käyttäen voimme todentaa käsitystemme oikeellisuuden, jonka ensimmäinen vaatimus on ristiriidattomuus. Myös sosiaalisen todellisuuden systeemiset ominaisuudet paljastavat tarinan puutteet. Näitä paljastuksia koemme yhteiskunnallisina kriiseinä ja toimintamme aiheuttamina luonnonkatastrofeina. Tarinan takaa paljastuu toinen todellisuus.

Seuraavassa tarkastelen lyhyesti veilä kerran yhtä todellisuuden tarinaa, jota olen myös käsitellyt eri näkökulmista aiemmin.

Vapaan markkinatalouden ristiriita

Markkinataloutta (kapitalismia) puffataan konseptina, jossa jokainen ajaa omaa etuaan ja pyrkii kokoamaan mahdollisimman suuren varallisuuden, mikä sitten tuottaa tehokkaimmin hyvää kaikille. Tarjonta ja kysyntä hakeutuvat aina kohti tasapainoa, joka määrittelee tuotteiden oikean hinnan. Tarjonta koostuu kaikesta mikä voi olla kaupan, niin kulutus- ja kestohyödykkeet, palvelut, kuin myös immaterilaalioikeudet ja itse raha – lainan muodossa. Ja kaiken pitäisi olla kaupan mukaan lukien terveydenhoito, koulutus, turvallisuus, puhdas vesi ja vaikka ilma, jos se vain voitaisiin tuotteistaa. Varallisuus on näiden varantojen omistamista ja sen arvo mitataan rahassa. Tämän mallin varaan rakentuu vallitseva taloustiede ja sitä pyrkii ajamaan uusliberaali talouspolitiikka.

Malliin on sisäänrakennettu välttämättönä ehtona yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Jos kaikilla olisi niin suuri varallisuus (rahana) tai varallisuus hankittaisiin sijoittamalla, että kenenkään ei tarvitsisi tehdä työtä, sillä varallisuudella ei olisi mitään käyttöä. Mitään ei voisi ostaa, koska kukaan ei valmista mitään. Tässä tule ilmi rahaan kytketyn varallisuus -käsitteen ristiriita. Me emme voi syödä rahaa tai pukea itseämme euroihin (varsinkaan kun ne ovat dgitaalisessa muodossa). Todellinen vauraus syntyy tekemällä työtä, ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa robotit saattavat tehdä kaiken, mutta silloinkaan raha ei tee ketään onnelliseksi.

Erityisesti finanssikapitalismin nykyvaihe on tuhoutumassa omaan mahdottomuuteensa. Parhaat tuotot eivät tule sijoittamalla ihmisten elämää palvelevien tuotteiden valmistukseen vaan omaisuuteen, jonka käytöstä voidaan laskuttaa, markkinapelillä kasvaviin sijoituksiin tai joka toimii vain tuhon välineenä kuten aseet. Mediassa ylistetään talousneroina niitä, jotka ovat huomanneet sijoittaa kiinteistöihin, joiden arvo nousee sitä kautta, että yhteiskunta rakentaa niiden ympärille tarvittavan infrastruktuurin. Pienet keskusta-asunnot tuottavat paremmin kuin tilavat perheasunnot. Näitä sijoituksia varten kannattaa lyhyellä tähtäimellä ottaa lainaa – niin kauan kuin vuokratulot tai odotetut myyntivoitot ylittävät lainan koron ja lyhennykset. Tämä sijoituspeli johtaa asuntojen ja osakkeiden hintojen nousuun (omaisuus-inflaatio). Lopulta käy niin, että velat ylittävät niiden ihmisten maksukyvyn, jotka saavat tulonsa hyödykkeiden tuotannosta, kun talous kohtaa syklisen vaihtelun aallon pohjan. Tarinan lumous haihtuu ja pankeille jää omaisuutta, jonka arvo ei vastaa niitä vasten myönnettyä lainaa. Näin kävi 2008 kriisissä ja aiemmin IT-kuplassa, jossa sijoitettiin toteutumattomiin tuotto-odotuksiin. Nyt kriisi väijyy taas osakkeiden arvokuplassa.

Taloustieteelliset mallit rakentuvat rationaalisen päätöksentekijän oletukseen, joka laittaa rahansa siihen, mistä ajattelee saavansa suurimman hyödyn. Tarinan perusdoktriini on, että "ei ole ilmaisia lounaita" (Milton Friedman). Kaikki tavat kerätä voittoja ovat ansaittuja. Nyt tarinan mukaan paras hyöty tulee finanssaisijoituksista ja päätöksentekijä on rationaalinen, kun hän noudattaa tätä taloustieteen mallin ohjetta. Steve Keen kiinnitti huomiota tähän rationaalisuuden kehäpäätelmään. Näin syksyllä saamme havainnollisia todisteita rationaalista ostopäätöksistä Blackfriday huumassa. Kuinka kauan voimme elää tässä sadussa? Sijoittajille tämä tarina on tosi. Niin ajattelivat kai nekin, jotka sijoittivat rahansa Ponzi huijaukseen, kunnes totuus paljastui. Pörssin osakekauppa ei ole kenenkään yksilön juonima vedätys. Se on peli, johon osallistuminen on vapaaehtoista ja sääli niitä, joille jää käteen Musta Pekka. 

Toisaiseksi keskuspankit ovat pahimmasa hädässä pelastaneet muutamaa varoittavaa poikkeusta lukuun ottamatta pankit, joiden antamat lainat ovat jääneet maksukyvättömien velallisten kiusaksi. Kun ihmisten ostovoima hupenee velkojen maksuun, mitään ei jää muuhun kulutukseen ja tuotanto sakkaa yhä pahemmin. Nyt rahat halutaan laittaa turvaa ostamalla kultaa ja maata.

------ 

Realistinen tapahtumien kuvaus ja tulevaisuusohjelma : 

 https://www.globalpolitics.se/jeffrey-sachs-en-ny-utrikespolitik-for-europa/

Raha, vauraus ja valta

 

Rahalla saa kaikkea, ja sähkö tulee pistorasiasta. Edelliseen väitteeseen uskovat lähes kaikki, mutta jälkimmäisen väitteen kaikki ymmärtävät vitsiksi. Kuitenkin väitteiden peruslogiikka on sama, asiat ovat niin kuin ne pinnallisesti katsoen näyttävät olevan. Raha on sosiaalinen konstruktio. Sen arvo perustuu luottamukseen ja kun luottamus on mennyt, raha menettää arvonsa. Rahalla sinänsä ei saa aikaan mitään. Sillä voi ostaa palveluja ja työllä tehtyjä tuotteita. Todellisia resursseja ovat kyvykkyydet, välineet ja raaka-aineet, joiden avulla palvelut tuotetaan ja tuotteet valmistetaan. Hyvä esimerkki rahan ei-välttämättömyydestä ovat ilmaiset Linux-käyttöjärjestelmät ja sovellukset.

Rahan lumovoima on johtanut nykyiseen finanssitalouteen, jossa rahaa tehdään sijoittamalla ei vain reaaliseen tuotantoon vaan yhä enemmän kiinteistöihin ja monopolipalveluihin, joiden tuotto on vuokraa, sekä osakkeisiin, joiden arvo perustuu odotettuihin tuottoihin. Spekulantit eivät usein jää odottamaan osinkotuottoja vaan rahastavat myymällä osakkeensa parempaan hintaan kuin ovat itse maksaneet. Erityisen taitavat – tai onnekkaat – sijoittajat osaavat myydä, kun hinta on korkeimmillaan, ja ostaa kun hinnat ovat pudonneet. Mitään lisäarvoa ei ole tuotettu, mutta osakekauppa näkyy bruttokansantuotteessa. Tämä näkyy myös työmarkkinoilla niin, että lakimiehet tienaavat enemmän kuin insinöörit (Todd).

Tämän harhan varaan rakentuu uusliberaali talouspolitiikka. Palvelut yksityistetään ja kuluttajat maksavat omistajille käyttövuokraa niin paljon kuin myyjät kehtaavat pyytää. Omistamisen verotusta on kevennetty. Työn sekä kuluttamisen verotus on kiristynyt. Raha kasautuu erityisesti sijoitusyhtiöille ja niiden osakkeenomistajille. Sillä rahalla ostetaan lisää kiinteistöjä ja julkisessa hallinnassa olleita palveluja. Rahalla kustannetaan myös liberalismia kannattavien poliitikkojen vaalityö. Samalla päätösvalta palvelujen tuotannosta siirtyy oligarkeille. Uusliberalismia puolustetaan vapausaatteena ja demokratian tukijana. Vapaus tarkoittaa silloin oikeutta ostaa yhteistä omaisuutta, ja demokratia jää utuiseksi mielikuvaksi.

Johtopäätös on, että omaisuuden ja sijoitustuottojen verotuksen kiristäminen heikentää oligarkkien mahdollisuuksia valtansa kasvattamiseen, mikä siis vahvistaisi demokratiaa.

Taso -demokratiaa

 

Katselin sivusta marketin pihalla Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaalityötä. He olivat linnoittaneet katoksineen marketin sisäänkäynnin. Kokoomus tarjosi hernekeittoa ja persut makkaraa. Marssin linnoituksen läpi kauppaan välittämättä makkaratarjouksista. Mieleeni tuli YouTubessa Jimmy Dore -show’n vieraalta, James Corbettilta kuulemani vertaus: Poliitikot pyörivät kaksiulotteisessa maailmassa, siis tasossa, ja liikuttelevat rajattuja määrärahoja, jotka heille on ylhäältä kolmannesta ulottuvuudesta annettu. Corbett viittasi tuolla kolmannella ulottuvuudella pieneen oligarkkien joukkoon, jotka pyörittävät USA:n poliitikkoja puoluekannasta riippumatta.

Suomen kunta- ja aluevaalit ovat täydellinen esimerkki tuosta kaksiulotteisesta maailmasta. Vaalipuheissa luvataan hoitaa vanhukset ja yleinen terveydenhuolto, koulut, tiet ja kunnallistekniikka. Samaan aikaan nykyinen aluehallinto ilmoittaa yt-neuvotteluista, joista todennäköisenä seurauksena on irtisanomisia, siis palvelujen heikennyksiä. Valtakunnan tasolla sosiaalimenoja leikataan ja rahat laitetaan mitään tuottamattomiin aseisiin ja Ukrainan korruptoituneen hallinnon ja armeijan ylläpitämiseen. Tuo tapahtuu kolmannessa ulottuvuudessa, mutta sekin toiminta määrätään neljännessä ulottuvuudessa EU:n tasolla. Ja EU:n toimintaa ohjataan viidennessä ulottuvuudessa, jota hallitsee kansainvälinen finanssipääoma.

Kuvitellaan, että ostetaan turvallisuutta, ja näin leikkaukset markkinoidaan kansalle. Kuitenkin tapahtuu juuri päinvastoin. Lisätään Venäjän lännestä kokemaa uhkaa ja varustaudutaan sotaan. Tämä projisoidaan Venäjän aiheuttamaksi uhkaksi. Turvallisuutta lisäisi oikeasti se, että terveydestä pidetään huolta ja tiet ajokunnossa. Kevyenliikenteen reittien rakentaminen kohentaisi todella pyöräilijöiden turvallisuuden tunnetta. Ja niin edelleen. Mutta kaksiulotteisen maailman yllä leijuu mystinen uhka. Sen voi ymmärtää vain nostamalla katseensa rokkalautasen reunan yli ja katsoo ylöspäin.

Corbettin vertaus löytynee hänen kirjastaan ’Reportage’. Sieltä löytyy myös EU:n synnyn taustat, Bilderberg -ryhmän kokous 1950-luvulla. Laitoin kirjan tilaukseen ja palaan aiheeseen.

---

Corbettin kirja on nyt pääosin luettu. Vaikutelma on ristiriitainen. Ensiksi luin esseitä, jotka kiinnostavasti paljastivat globalistisen eliitin juonia vallan keskittämiseksi, mutta sitten kävi ilmi, että Corbettin ratkaisu ei varsinaisesti ole uhka valtaeliitille. Hän purkaa oivasti Bilderberg -ryhmän historian ja sieltä nousee esiin entinen natsi prinssi Bernhard. Ryhmän ensimmäinen kokous oli v. 1954 Bilderberg hotellissa Oosterbeekissä Hollannissa. Siellä syntyi ajatus Euroopan yhteisestä talousalueesta, joka on johtanut nykyiseen EU:hun. Mieleen nousee ajatus, että EU toteuttaa lopulta sen, mikä Saksan natsihallinnolta meni pieleen, keskitetysti hallittu Eurooppa suuryhtiöiden kurimuksessa.

Hän laittaa kuitenkin kaikki kansainväliset organisaatiot samaan nippuun, niin Bilderberg ryhmän kuin YK:n, EU:n ja Bricsin, ja lopulta myös kaikki kansallisvaltiot. Corbett kannattaa anarkismia, jolle hän on lainannut Hayekilta nimikkeen 'spontaani järjestys'. Lainaus Hayekilta sitten kertoo, että hänen globalismin kritiikkinsä on näennäistä. Hayek oli itävaltalainen taloustietelijä ja filosofi, joka kutsui koolle yhdessä von Misesin kanssa toisen keskusteluryhmän heti sodan jälkeen Sveitsiin Mont Pelier vuorella olevaan hotelliin, mistä se myöhemmin sain nimensä, Mont Pelier. Perustajien joukossa oli Chigacon yliopiston taloustieteiden kantahahmot Knight ja moni saman koulun edustaja liittyi ryhmään myöhemmin, kuten Milton Friedman ja James Buchanan. Tämä ryhmä on ollut uusliberalistisen taloustieeteen keskeinen voima. Sen keskeinen teema on vapaa markkinatalous ilman minkäänlaista valtioiden taloudellista ohjausta. Se on johtanut nykyiseen globalistiseen kehitykseen, jossa kansainvälinen finanssipääoma hallitsee markkinoiden sääntöjä. Siis tavoite on sama kuin Bilderberg ryhmällä, vapaa markkinatalous, jossa valtioille ja niiden yhteenliittymille jää vain poliisin rooli.

Corbettin anarkistinen ohjelmaa julistaa, että vallan keskittymistä ei voi voittaa äänestämällä, koska kaikki valitut vallankäyttäjät ovat aina samassa asemassa, käskemässä ja kurittamassa kansalaisia. Hän siis tosiasiassa kehottaa olemaan tekemättä mitään, ja tämä varmaan sopii hyvin valtaa pitävälle eliitille. Ei tähän viitsi paljon enempää sanoa. 

 

Uudelleen arviointia

 

Nykytilan ja historian uudelleen arviointia

Neuvostoliiton romahdus 35 vuotta sitten sai aikaan monenlaista historian uudelleen arviointia. Tunnetuin arvio lienee Fukuyamalta, joka kirjoitti kirjan aiheesta historian loppu. En ole sitä lukenut, mutta koska sitä on niin usein kommentoitu, voinee sanoa, että se on sen ajan tunnetuin arvio. Sosialismi hävisi ja liberaali demokratia voitti, ja aatteiden välinen kamppailu oli ratkaistu. Historia oli tullut tiensä päähän. Minullekin tuo murros merkitsi asioiden uudelleen arviointia, mutta lähinnä ajattelin, että silloinen reaalisosialismin kokeilu ei onnistunut ja jotain uutta yritystä kaivataan. Kiinan vastaus näyttää nyt lupaavalta. Silloin 35 vuotta sitten Kiina oli vasta synnyttämässä edellytyksiä nykyiselle talousihmeelle.

[Seuraava arvio on puoli vuotta vanha, helmikuulta 25, ja vaatisi perusteellisen tarkistuksen, mutta Trumpin käänteiden seuraaminen on turhaa. ] 

Jotain merkitykseltään vastaavaa murrosta voi olla kehkeytymässä nyt, kun Trumpin uuden hallinnon varapresidentti J.D. Vance ja puolustusministeri Pete Hegseth ovat pitäneet puheensa Münchenin turvallisuuskokouksessa ja NATO:n päämajassa koskien Ukrainan sotaa, Euroopan demokratiaa sekä Yhdysvaltojen uutta linjaa Ukrainan suhteen. Euroopan sotapäälliköiltä on vedetty matto jalkojen alta. Joka tapauksessa voi sanoa, että tapaus luo uutta historiaa, eikä historia olekaan vielä kuollut. Emme tiedä vielä, miten tilanne kehittyy, mutta ilmeistä on, että Eurooppa jää yksin puolustamaan ”arvojaan ja Ukrainan demokratiaa”. Euroopan johtajien enemmistön puheet viittaavat toistaiseksi siihen, että he eivät ole tajunneet Yhdysvaltojen vallanvaihdon merkitystä. Tämä voi viitata siihen, että he eivät vielä ota tosissaan koko vallanvaihdosta ja ehkä elättelevät toiveita ”deep staten” vastaiskusta. Palaan tähän.

Omalta osaltani Trumpin ykköstykkien laukaukset ovat oikeasti saaneet arvioimaan Yhdysvaltojen valtarakenteita. Koko pienen ikäni, siitä lähtien kun 60-luvulla aloin muodostaa omia poliittisia näkemyksiäni, olen pitänyt Yhdysvaltoja maailman kaikkien selkkausten pääsyyllisenä. Ja pidän edelleen, sillä historiaa ei tarvitse kirjoittaa uusiksi. Näkemykseni Yhdysvalloista on monelta osin tarkentunut ajan saatossa ja nimenomaan amerikkalaisten kriittisten ajattelijoiden kautta. Siis sieltä löytyy paljon hyvääkin. Yhdysvaltojen sisäisten ristiriitojen tulkitsemisen kehys on muotoutunut sellaisten kriitikoiden kautta kuin Noam Chomsky, Michael Hudson, James W Douglass (Kennedyn tapaus), Nancy MacLean, Aaron Good ja Whitney Webb, jotka nyt ensinnä tulevat mieleen. Sitten on monta nettikanavaa, jotka kommentoivat kärkevästi ajan ilmiöitä. Tuon kehyksen keskeisiä elementtejä on demokratian näennäisyys (rahan valta, ostetut kongressin edustajat), vallassa olevien julkisesti ilmaisema tavoite Yhdysvaltojen hegemoniasta (historian lopun tulos), sitä ylläpitävistä sotilasmahdista ja dollarin määräävästä asemasta kaupankäynnissä sekä kaiken takana sotateollinen yhteenliittymä ja hallitusvallan jatkuvuuden turvaavan syvän valtion (”deep state”) piilovaikuttaminen (ml. CIA ja muu turvallisuuskoneisto). Tärkeänä hegemonian ilmentymänä on ollut Venäjän nousun tyrehdyttäminen. Hegemonialle ei saa tulla kilpailijoita. Nyt Kiina on ottamassa ykköshaastajan paikan.

Kehyksen elementit eivät toimi aina synkronisesti ja samansuuntaisesti. Julkisen vallan ja syvän valtion räikein konflikti oli J.F. Kennedyn murha. Nixon ajettiin Watergate -miinaan ja Carter upotettiin ns. lokakuun yllätykseen (panttivankineuvottelut). Kongressi on yrittänyt valvoa CIA:n toimia, mutta valvonta on kierretty rahoittamalla toimintaa budjetin ulkopuolisin varoin (huumekauppa ja rahanpesu). Reaganin valtaantulon jälkeen presidenttien ja turvallisuusorganisaatioiden yhteispeli on sujunut harmonisesti, kunnes nyt Trump on uudella kaudellaan ottanut syvän valtion toimijat tähtäimeensä mm. nimittämällä Tulsi Gabbardin näiden elimien ylimmäksi vartijaksi.

Näitä peruselementtejä on aika monta. Uudelleen arvioinnissa pitää kysyä, miten noiden elementtien asema ja merkitys on muuttunut. Trumpin ohjelman tavoitteet eivät varmaan vielä ole hänen ryhmälleenkään vielä täysin selkiytyneet, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi Suomen peräkorvesta käsin tehdä. Merkkejä muutoksesta on näkyvissä, muitakin yllä mainitut varapresidentin ja puolustusministerin puheet. Ukrainan tilanteen uudelleen arviota ei voi kuitata näennäisenä retorisena eleenä, niin järkyttyneitä Euroopan päättäjät ovat olleet. Ulkomaille suuntautuneen vaikuttamisen rahoitus on joutunut tulilinjalle (USAID, NED), kuten myös FBI. Turvallisuusorganisaatioiden miehitys on vaihtunut sitten 1960 ja 70-lukujen moneen kertaan. Ehkä siellä ei enää ole sellaisia voimahahmoja kuin Allen Dulles, jonka Kennedy erotti ja sinetöi kohtalonsa. Itselläni kummitteli mielessä, että ennen vaaleja Trumpille voi käydä huonosti. Yritystä oli, mutta osaamista puuttui. Vieläkö joku piilosolu miettii kostoa? On selvää, että jännitteitä Yhdysvaltojen sisällä riittää. Syrjäytetyt demokraatit ja heidän takanaan olevat pääomapiirit eivät kivuttomasti niele tappiotaan. (En seuraa aktiivisesti kotimaista valtamediaa, mutta satunnaiset tarkistukset paljastavat, että eurooppalaiset päättäjät edelleen hakevat tukea Bidenin hallintoa tukeneilta vaikuttajilta.) Liittyykö politiikan muutos siihen, että businessmalli on muuttunut. Sotateollisen kompleksin ja lentokoneteollisuuden osakkeet ovat ehkä laskussa. Huonoja ja kalliita hävittäjiä ostavat enää vain suurimmat typerykset kuten suomalaiset. Uusi business pyörii sijoituksissa ja internetissä, verkkokaupassa netin käyttäjien itsensä tuottaman datan varassa. Tuo liiketoimintamalli kyllä nostaa uhkakuvia kansalaisten valvonnasta ja ohjailusta.

Trumpin ulkoministeri Rubio taisi puhua joitain siitä, että enää ei olla yksinapaisessa maailmantaloudessa. Trump ei kuitenkaan halua luopua dollarin määräävästä asemasta ja pitää BRICS-yhteisöä sen suurimpana uhkana. Hän haluasi palauttaa tuotannon Yhdysvaltoihin, mutta selvää on, että tullimuurien avulla se ei onnistu, eikä ilman muurejakaan, jos rahantekemisen keskeinen menetelmä vain rahan sijoittaminen.  Voisiko hän luopua pakkomielteestä, että vain Yhdysvallat saa hyötyä maiden välisistä kauppasuhteista. Näin täytyy tapahtua tai Yhdysvaltojen talous jää Kiinan vetämän yhteistyöhön perustuvan kasvun jalkoihin. Millainen boomi syntyisikään, jos Yhdysvallat solmisi tasavertaisen kumppanuussuhteen BRICS-yhteisön kanssa? Se olisi uuden historian todellinen alku. Pieni pelko on, että Trumpin uudet navigointiliikkeet Ukrainan kysymyksessä tähtäävät myös Venäjän ja Kiinan yhteistyön häiritsemiseen ja ovat sen myötä Kiinaan suuntautuvien painostustoimien valmistelua.

Olemme siis todella kriittisessä käännepisteessä. Tärkeätä olisi tietenkin saada Ukrainan konflikti päätökseen niin, että minkään Euroopan maan ei tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta eikä maksaa puolustuksestaan 5 % kansantuotteestaan. Venäjän hyökkäyksellä pelottelu pitää lopettaa ja kauppasuhteet on palautettava normaaleiksi. Lähi-Itä pitäisi saada rauhoittumaan, mikä voi olla vaikeampi tehtävä, kun Israelin ”pyhä sota” jatkuu. Mutta millaiselta merikortti näyttäisi näiden karikoiden selvittämisen jälkeen, sitä en osaa arvata eikä sitä tiedä Hjalliskaan. Ja miksi edellä ei ole sanaakaan NATO:sta?

Päivitys 17.8.2025: Trumpin hallinnon liilkeitä ei kannata seurata päivittäin. Se on kuin vuoristorataa. Välillä ollaan pohjalla ja välillä huipulla. Nyt taas näyttää hyvältä suhteessa Venäjään, mutta finanssipääoma ohjaa Euroopan päättäjiä, valtamediaa ja syvän valtion (deep state) hämäräpuuhia. Lopulta Venäjä ratkaisee Ukrainan tilanteeen sotilaallisesti eikä Nato voi sille mitään.

Johtopäätös 14.1.2026: Trumpin viimeaikaisen käyttäytymisen perusteella ei voi kuin yhtyä niihin lukuisiin psykiatrien näkemyksiin, että hän on narssistinen psykopaatti. Lähde Global Politics 13.1.2026