Lännen moraalinen tappio

 

Lännen tappio, arvojen kato

Yhteiskunnan, erityisesti talouden toimivuuden ja arvojen muutoksen välisen yhteyden pohdinta on ollut yhteiskuntatutkimuksen polttopisteessä ainakin siitä lähtien, kun Weber julkaisi teoksen ’Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki’ (1904–1905, kahtena artikkelina). Weberin ”idealistinen” selitysmalli on haastanut marxilaisen materialistisen ajatuksen, jonka mukaan talous kehittyy omien lakiensa mukaan ja kulttuuri on tuohon kehitykseen mukautuvaa ylärakennetta. En tässä palaa syvemmin tuohon debattiin vaan tarkastelen arvojen, talouden ja vallan suhteita kahden tuoreemman kirjan pohjalta, joista ensimmäinen on Klaus Helkaman ’Suomalaisten arvot’ (2015) ja toinen Emmanuel Toddin ’Lännen tappio’ (2024, ’La défaite de l’Occident’). Toddin kirja on kirjoitettu v. 2023 syksyllä ja julkaistiin viime keväänä Ranskassa. Sitä ei joistain syystä ole vielä käännetty englanniksi (1/2025), joten olen lukenut ruotsinkielisen käännöksen ’Västerlandets nederlag’. Vinkin tähän löysin Naapuriseuran Sanomista Jan Nybondasin eräästä kommentista; tässä linkki hänen tuoreeseen tiivistelmäänsä Toddin kirjasta: https://naapuriseura.fi/miksi-muu-maailma-valitsi-venajan/

Helkaman kirja käsittelee siis suomalaisten arvoja kuitenkin vertaillen niitä muunmaalaisten arvoihin kansainvälisesti käytettyjen arvojen haastattelututkimusten ja mittareiden avulla. Se on siis tutkimuksen popularisointia. Toddin kirjan inspiraationa on ollut Ukrainan sota, joka toimii eräänlaisen prismana, jonka kautta hän tarkastelee läntisen arvomaailman ja talouden kriisiä sekä geopoliittisen asetelman muutosta. Todd on historiallisen antropologian tutkija (syntynyt 1951). Helkama on sosiaalipsykologian professori. Näillä tutkimusalueilla lienee aika suuri yhteinen rajapinta, joten kirjoista löytyy yhtymäkohtia mutta myös paljon ajatuksia kiihottavia näkökulmaeroja. Toddin kirjan väitteet ovat provokatiivisempia, joten esittelen ensin lyhyesti sen lähtökohtia.

Todd tarkastelee yhteiskuntaa antropologin silmin. Keskeisiä rakenteita ja ajatusmalleja ovat sukurakenne ja uskonnollisten periaatteiden muutos, erityisesti protestantismin maallistuminen ja lopulta sen arvojen häviäminen. Todd viittaa Weberin teokseen, mutta toteaa, että Weber etsi kapitalismin synnyn syitä liian mutkikkaista protestantismin hienouksista, kun oleellinen tekijä on protestantismin edistämä lukutaito ja oppimisen tukeminen. Tämä kyllä kuittaa Weberin työn kovin reippaalla huitaisulla, kun kuitenkin Todd pitää keskeisenä läntisten arvojen muutoksen syynä protestantismin moraaliarvojen häviämistä. Todd korostaa keskiluokan merkitystä yhteiskunnan stabiilisuden vakauttajana, hän jopa lainaa Aristotelesta tässä. Hänen kiinnostuksen kohteenaan on siis keskiluokan ja ehkä vielä painotetusti ylemmän keskiluokan ja yhteiskunnan eliitin moraali. Kolmas selitysvipu on sitten suku/perhe -rakenne. Suurperheperinne tekee ymmärrettäväksi ihmisten sopeutumisen tietynlaiseen autoritaarisuuteen, joka on yhteisöllisyyttä ja kansallisvaltiota ylläpitävä voima. Nykyinen läntinen ydinperhemalli kannustaa yksilöllisyyteen ja omien etujen ajamiseen.

Todd pelkistää protestantismin murenemisen kolmeen vaiheeseen: (1) harras uskonnon harjoitus (kirkossa käynti ja itsetutkiskelu eli keskustelu Jumalan kanssa), (2) tapauskonnollisuus (’zombiuskovaisuus’, uskonnollisten riittien ylläpito, ilman kirkossa käyntiä), ja (3) nollauskovaisuus (luopuminen uskonnon ulkoisista tunnusmerkeistä ja arvoista). Hän kärjistää tuon 3-vaiheen väitteeseen, että sille voidaan sanoa päivämäärän, eli se kun valtio on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliiton täysillä oikeuksilla (Suomessa 2017). Vaiheessa 2 on vielä jäljellä perinteisiä uskonnollisia arvoja myötäilevät toimintatavat ja perusarvot, mutta vaiheessa 3 arvot ovat mennyttä ja ollaan nihilismin tilassa, jossa keskeinen toimintoja ohjaava voima on ahneus. Kun mitään yhteiseen päämäärään tähtäävää henkeä ei enää ole, ei ole kansallistunnetta eikä niin muodoin kansallisvaltioita. Jokainen kamppailee paikastaan globaalissa markkinataloudessa.

Todd katsoo siis erityisesti keskiluokan ja eliitin asennetta, joka on täysin sopeutunut globalisaatioon. Kansallisvaltion keskeinen tuntomerkki on tasapainossa oleva vaihtosuhde. Esimerkiksi Yhdysvallat ei täytä tätä vaatimusta eikä varsinkaan Ukraina, joka pysyy pystyssä vain läntisen avun varassa. Yhdysvalloilla ja sen eliitillä ei ole muuta kansallista ohjelmaa kuin sotilaallisen mahdin ylläpito. Palaan jäljempänä lännen ja erityisesti Yhdysvaltojen talouden ja arvojen suhteeseen.

Venäjän sotilasoperaatiota Ukrainassa hän lähtee tulkitsemaan Mearsheimerin realismista käsin, mutta pitää hänen analyysinsä perustaa valtioiden välisestä valtataistelusta virheenä, koska lännessä ei enää ole kansallisvaltioita. Ukraina tekee avustettua itsemurhaa sodassa Venäjää vastaan, siis lännen avustamana. Todd näkee sodan Ukrainan sisäisen tilanteen seurauksena, mutta pitää kuitenkin Yhdysvaltojen valtapyrkimyksiä Venäjän nujertamiseksi taloudellisesti sodan perimmäisenä syynä. Kun Todd kuvaa Ukrainan nykytilannetta, hän näkee ukrainalaisuuden ytimenä nyt Venäjän vastaisuuden, joka on vallalla läntisessä Ukrainassa.

Helkama kartoittaa suomalaisten arvoja kyselytutkimusten ja kansallisen kulttuurin, erityisesti kirjallisuuden avulla. Kiinnostavana avauksena hän tulkitsee Kiven Seitsemän veljeksen tarinan kardinaalihyveiden kautta, joista aina yhtä kukin veljeksistä edustaa: rohkeus (Juhani), itsehillintä (Lauri), oikeudenmukaisuus (Aapo), viisaus (Eero), usko (Simeoni), toivo (Timo) ja rakkaus (Tuomas). Toinen kirjallisuusesimerkki myöhemmin on Lehtosen Putkinotko, joka käsittelee yhteiskunnan tasa-arvoisuutta.

Helkaman kirjan tärkeintä antia yleismaailmallisten arvojen suhteen ovat arvomittamittarit ja niillä tehdyt kyselytutkimukset. Mittareista merkittävin on Schwartzin malli. Siinä 10 arvotyyppiä asettuvat ympyrälle siten, että toisiaan lähellä olevat arvoluokat ovat vierekkäin ja keskenään yhteensopimattomat vastakkaisilla puolilla. Arvokartta jäsentyy vielä tasossa kahden akselin suhteen, jotka ovat ”itsensä korostaminen – itsensä ylittäminen” ja ”muutosvalmius—säilyttäminen”. Itsensä korostamisen puolelle ja siellä muutosvalmiuden suuntaan asettuvat tyypit ’suoriutuminen’ (henkilökohtainen menestys), mielihyvä (elämästä nauttiminen) ja virikkeisyys (jännitys ja haasteet elämässä). Säilyttämisen suuntaan asettuvat ’valta’ (yhteiskunnallinen asema, arvostus ja varakkuus) ja ’turvallisuus’ (yhteiskunnallinen järjestys, kansallinen turvallisuus, perheen turvallisuus). Itsensä ylittämisen puolelle ja siellä muutosvalmiuden suuntaan asettuvat ’itseohjautuvuus’ (luovuus, vapaus) ja ’universalismi’ (tasa-arvo, maailman rauha, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, taide- ja luontoarvot). Säilyttämisen suuntaan ’perinteet’ (perinteiden kunnioitus, nöyryys, hartaus), ’yhdenmukaisuus’ (tottelevaisuus, itsekuri, kohteliaisuus, vanhempien kunnioittaminen) ja ’hyväntahtoisuus’ (rehellisyys, avuliaisuus, vastuullisuus, uskollisuus). Mallissa ei ole suoraan uskonnollisia arvoja, koska niille ei löydy kansainvälisesti yhteistä tulkintaa.

Vuonna 2005 tehdyissä kyselyissä arvot asettuivat kansainvälisesti seuraavaan järjestykseen (suluissa perässä sijoitus Suomessa): 1 hyväntahtoisuus (1), 2.5 universalismi (3.5), 2.5 itseohjautuvuus (6), 4 turvallisuus (2), 5 yhdenmukaisuus (3.5), 6 suoriutuminen (7), 7 mielihyvä (5), 8 virikkeisyys (8), 9 perinteet (9), 10 valta (10). Arvot toki muuttuvat ajan mukana, mutta yllättävän maltillisesti. Uskonnot vaikuttavat yhä välillisesti arvoihin ainakin Euroopassa. Katoliset ovat konservatiivisempia ja arvostavat perinteitä, valtaa ja menestystä. Protestantit ”kunnostautuvat” itsensä ylittämisessä, eli universalistiset suvaitsevaisuus ja hyväntahtoisuus ovat heille keskimääräistä tärkeämpiä. Siis vaikka maailmankatsomukset ovat maallistuneet, uskonnolliset arvot vaikuttavat perinteen kautta, protestantismi erityisesti Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Näissä maissa enemmistö väestöstä on sitä mieltä, että toisiin ihmisiin voi luottaa.

Mittarit antavat tilastollisen yleistyksen väestön arvoista eikä vastaajien taustamuuttujia (jos niitä on kysytty) ole nostettu esille. Suomessa on kuitenkin kurkistettu eri sosiaaliryhmien arvojen mahdollisiin eroihin vertaamalla yhtäältä eliitille suunnatun Suomen Kuvalehden ja muille kansankerroksille suunnatun Apu-lehden sisältöjä. Eroja löytyy riippuen maan taloustilanteesta, vaikeina aikoina yksimielisyys on suurempaa. Helkama ja hänen tutkimusryhmänsä ovat tehneet pitkällistä seurantatutkimusta pyhtääläisten arvoista. Helkama tekeekin oletuksen, että Pyhtään tulokset voidaan pitkälti yleistää koko Suomeen. Tämä tilastollinen ote selittänee aika paljon Helkaman kirjan ja Toddin kirjan erilaisia näkemyksiä. Todd antaa myös tilastonumeroja, mutta ne kertovat väestötasolla muutoksista tavoissa, joilla on uskonnollinen tausta. Esimerkiksi tapauskovaisuuden alkutilanteessa v. 1888 tuhkaushautauksia oli 0,01 % kaikista hautauksista, v. 1947 10,5 % ja v. 2021 78,4 % (nämä lienevät Iso-Britannian lukuja, s. 157).

Ihmisten arvojen tilastolliset kartoitukset eivät siis tue Toddin näkemystä arvojen katoamisesta. Väestön valtaosan arjessa protestanttisissa maissa yhteisölliset arvot ovat voimissaan, mutta se ei tarkoita sitä, että talousjärjestelmä yhä seuraa näitä arvoja. Jos kapitalismin alkumetreillä yrittäjää kannustikin voiton kokoamisen lisäksi yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen kaupattavaksi markkinoilla, niin nyt talouseliittiä – joitain innovoijia lukuun ottamatta -- kiinnostaa vain rahan tekeminen millä tahansa tuottoisilla sijoituksilla. Siis eliitillä ei enää ole muita arvoja kuin omaisuuden kasvattaminen, ahneus. Pyhtäällä tehdyt kyselyt eivät tätä tavoita, kun sieltä ei talouselämän päättäjiä löydy, ja vaikka löytyisikin, heidän sanalliset selityksensä eivät peitä käytännön toiminnan todellista merkitystä.

Toddin analyysi paljastaa eliitin nihilismin, mutta hänen antropologinen selityksensä ontuu, ainakin toista jalkaansa. Voi tietenkin ajatella, että yhteiskunta toimii vallassa olevien päättäjiensä valintojen kautta. Talouselämän päättäjät, oligarkit, ovat katsoneet parhaaksi siirtää teollisen tuotannon ’halvan työvoiman’ maihin, siis Aasiaan. Yhdysvalloissa koulutetaan nyt vähemmän insinöörejä kuin vaikkapa Venäjällä, koska oikeustieteiden ja kaupallisen alan tutkinnoilla tienaa paremmin sijoittamisen markkinassa. Niinpä Yhdysvallat ja Eurooppa eivät enää pysty kilpailemaan Venäjän kanssa asetuotannossa huolimatta moninkertaisista taloudellisista resursseista. Sijoittajien klubi pyörii pörsseissä. Oligarkit pyörittävät poliittisia vaikuttajia, joiden tehtävä on kansan petkuttaminen. Tämä klaani on kerääntynyt Washingtoniin muodostaen sinne oman kyläyhteisön.

Antropologinen selitys kaipaa mielestäni rinnalleen talousjärjestelmän muutoksesta lähtevän selityksen. Kapitalismin syntyä ei oikein selitä erilainen perherakenne, vaan yleisempi näkemys näkee syy-yhteyden päinvastoin: suurperheet hajosivat, koska väen piti siirtyä kaupunkeihin teollisuuden ja kaupan palvelukseen ja muodostivat sitten nykyisen kaltaisia ydinperheitä. Nyt talousjärjestelmä on siirtynyt tuotannollisesta toiminnasta finanssikapitalismiin. Rahaa tehdään rahalla, pörssikeinottelulla, tuottamatta reaalista elintasoa nostavia hyödykkeitä ja palveluja. Yksittäisen sijoittajan ratkaisuilla ei ole enää merkitystä, koska pääoman kasvattaminen on järjestelmän rationaalisuuden aksiooma. Päätökset tekevät useimmiten algoritmit ja rahat ovat jossain veroparatiiseissa. Jos sijoittajan omaatuntoa kolkuttaa, hän voi vetäytyä leikistä, mutta heti hänen paikkansa ottaa joku toinen. Näin järjestelmä toimii ja pyörittää ’rationaalisia’ toimijoita. He voivat olla talousneroja, mutta heidän moraalinen järkensä on liskoaivoissa.

Helkamakin kommentoi arvojen ja talouden yhteyksiä. Hän toteaa, että vastoin Weberin teesiä Euroopan katoliset ja protestanttiset alueet ovat yhtä vauraita (s. 109). Hän vetää myös sellaisen johtopäätöksen, että uusliberalistinen kilpailua ja yksilöllisiä arvoja korostava yhteiskuntapolitiikka ei paranna tehokkuutta. Esimerkkeinä ovat Suomen tasa-arvoinen koulujärjestelmä ja terveydenhoito (s. 226). Myös Nokian kännykkäbisneksen kaatumisen yhtenä tekijänä hän näkee uusliberalistiset kilpailua ja eriarvoisuutta korostavat arvot. Suomessa 1980 ja  -90-luvuilla eliitin arvoissa yksilöllisyys korostui ja se näkyi myös median tekemissä henkilöhaastatteluissa. Tavallisten suomalaisten arvot pysyivät vakaina, mutta yleinen mielikuva arvoista muuttui. Sitten lama palautti tilanteen. Vuonna 2011 vai viidennes kannatti julkisten palvelujen yksityistämistä. Nykytilanteessa ovat ilmeisesti taas poliittisten päättäjien ajatukset kääntyneet yksityistämisen suuntaan, vaikka kansa ei niitä kannata. Se on demokratiann kannalta ongelma. Yksityistettyjä laitoksia on vaikea palauttaa julkiseen hoitoon eivätkä delmoraattisesti valitut elimet voi valvoa yksityisä laitoksia samoin kuin julkisia.

Tämä moraalinen rappio on lännen tappio, mutta pelastus voi koitua aikanaan sen kautta, että meillä tavallisilla tallaajilla on vielä jäljellä jotain inhimillisiä arvoja, ja nimenomaan inhimillisiä arvoja, jotka eivät tarvitse oikeutuksekseen mystisiä jumalallisia perusteita.