"Tämä tarina on tosi"

 

Todellisuuden sosiaalinen kontruointi

Filosofisia lähestymistapoja

Filosofit ovat lähestyneet elämismaailmaa, sitä mitä pidämme todellisena (ontologia ja tapamme ymmärtää maailma), eri näkökulmista. Heideggerin näkökulma on ’eksistentiaaliontologinen’: todellisuus jäsentyy tavastamme nähdä esineet ja asiat sitä kautta. mikä merkitys niillä on meidän toiminnassamme; pöytä ei ole esine, jolla on taso ja jalat vaan jotain, jolle voimme laskea jotain (tms); niinpä esimerkiksi kuljetuslaatikko voi palvella pöytänä. Wittgensteinin näkökulma on kielen käytössä ja siinä millaisen elämänmuodon se määrittelee (tai pitää sisällään). Kielen käyttäjien pitää tulkita toisensa yhteisessä kontekstissa, olla samalla aaltopituudella. Wittgensteinille on lähtökohtaisesti olemassa erilaisia kielipelejä. Heidegger kuvaa vain yhdenlaisen olemisen muodon, mutta se on geneerinen malli, joka saa erilaisia ilmenemismutoja: autokorjaamon väellä on omanlaisensa työvälineet ja maalarinverstaalla omansa, mutta yhteistä niille on se, että välineet ja tarvikkeet ovat ’jotain varten’. Wittgensteinilta löytyy kyllä samansuuntaisia esimerkkejä siitä, että sanojen merkitys määräytyy niiden käytön mukaan eikä siitä millaisista osista sanan viittaama objekti muodostuu.

Toimintaamme elämismaailman kielipeleissä ohjaa se, miten kannamme sisällämme toiminnan mallia. Heideggerilla yhteisen toimintatavan ja ymmärtämisen näyttäjänä on ’das Man’ , ’jokamies’, joka sanoo, kuinka asioihin elämismaailmassa suhtaudutaan. Wittgensteinin kielipeleissä niiden jäsenet tuntevat säännöt ja osaavat käyttää käsitteitä oikein eli ymmärtävät ne niin kuin ne kuuluu ymmärtää. Minulla on omaa elämää häiritsevä tottumus herätä aamulla kesken unien joskun 4-5 viiden aikaan miettimään näitä omituisia asioita. Koetin vakuuttaa itselleni, että nyt olisi järkevämpää nukkua kuin miettiä sääntöjen seuraamista. Ja voiko nukkumista ohjata säännöillä? Mutta kas, ”tuvassa hiljaisuus välillä 22 – 07, koskee myös koiria”. Siis sääntöjä on joka lähtöön.

Objektivistinen, peritty länsimaalainen näkemys olettaa ’todellisuuden’ olevan olemassa sellaisenaan aina oikein ymmärrettynä ja ihmiset vain astuvat siihen. Se annetaan meille ikään kuin se ei olisi sosiaalisesti määräytynyt, ainoana rationaalisena olemisen ympäristönä. Näin koulutus ja media sen meille tarjoaa. Muiden kulttuurien elämänmuodot kuvataan eksoottisina, primitiivisinä esiasteina.

Yllättäviä pilkahduksia näistä primitiivisistä uskomuksista voi kohdata vielä meidän sivistyneessä elämänmuodossamme. Joskus yli 40 v. sitten eräs fysiikan maisteri haastoi minun ’rationaalisen’ maailmankuvani kysymällä, miten selitän sen, että joku voi manata karhun käymään naapurin lehmän kimppuun. Näin tapahtui Kainuussa. Enpä osannut sanoa tuohon mitään, kun ei ollut käsitystä, miten usein tuollainen manaus toimi tai ei toiminut.

Miksi tätä asiaa pitää lähestyä filosofian kautta? Koska filosofia paljastaa sen, että se mitä pidämme todellisena on sosiaalisesti muodostunut elämänmuoto eli se mitä pidämme totena. Tämä ei koske vain ns. sosiaalista todellisuutta, työelämän rooleja tai sukulaisuussuhteita (ks. Berger & Luckman Social construction of reality). Myös meidän luontoa ja abstrakteja käsitteitä koskevat näkemyksemme ovat sosiaalisen muokkauksen tulosta. Fysikaalinen todellisuus tietenkin on niin kuin se on, mutta se miten me sen ymmärräme on sosiaalisesti määräytynyt. Se on kehittynyt käsitejärjestelmien muutosten kautta ja kehittyy edelleen tutkimustyön ja luovan toiminnan ansiosta.

Todellisuuskäsityksen tietoinen muokkaus

Todellisuuskäistyksemme siis muokkautuu yhteisesti jaetun käsitteistömme kautta. Tuota käsitteistöä muokkaavat tieteellinen tutkimus, taloudelliset ja poliittiset vaikuttajat, media, viihde ja kanssaihmisten kanssa kokemamme arki. Ja nämä vaikuttavat toinen toisiinsa. Politiikka ja talous vaikuttavat tutkimuksen tekemiseen jne. Nykyisen postmoderni henkinen ilmapiiri murentaa objektiivisuuteen pyrkivän tieteen uskottavuutta ja pohjustaa maailmankuvamme juurettomuutta antaen tilaa ristiriitaisille maailmankuville. 

Todellisuuskäsitys voidaan manipuloida tarinaksi, jota ei enää muutoin tarvitse todentaa, varsinkin kun se koskee oman havaintoympäristömme ylittäviä ’asiantiloja’m joita emme voi itse tarkistaa. Manipuloinnin keskeinen väline on nykyään media, joka jatkuvasti pyrkii antamaan maailmasta sen jokamiehen kuvan, puolueettoman totuuden. Filosofit eivät puutu näihin arjen epämukaviin sotkuihin vaan tarkastelevat maailmaa teoreettisena konseptina sen ulkopuolelta.

Manipuloinnin keskeinen menetelmä käyttää hyväkseen sitä elämänmuotomme peruslähtökohtaa, että ymmärrämme maailman niin kuin se yleensä ymmärretään. Media toimii näin ehkä tiedostamattaan, mutta keinot on kyllä löydetty psykologian tutkimuksen kautta (katso aiempi essee kulutusyhteiskunnan synnystä). Media kertoo asiat yleisenä näkemyksenä, jota kaikki ’järkevät ihmiset’ kannattavat. Niinpä Suomessa pidetään itsestään selvänä, että Venäjä valmistelee hyökkäystä länteen, vaikka järki sanoo, että se on mahdoton ajatus. Jeffrey Sachs totesi pitävänsä omituisena, että lännessä aikuiset ihmiset voivat ajatella näin. ”It is insane” (mieletöntä). Emmanuel Todd on paljastanut saman mielettömyyden väestötieteellisillä laskelmilla (La défaite de l’Occident, jonka ole lukenut ruotsiksi, Västerlandets nederlag).

Venäjä on kuvattu uhkaavaksi pedoksi kuin manauksilla, jotka saavat sen hyökkäämään kimppuumme. ”Mutta hyökkäsihän se Ukrainaankin”. No, Joe Bidenin ja Victoria Nulandin manaukset toimivat, koska he turvautuivat salaisiin voimiin. Minusta järkevämpi näkemys sanoo, että Venäjä ei hyökännyt Ukrainaan vaan toi joukkonsa turvaamaan Ukrainan venäläisen kansanosan elämää Luganskissa ja Donetskissa sekä poistamaan Ukrainan natsikaappauksen ja NATOn laajentumisen tuoman uhan. Tapahtumaketju oli USAn provosoima, mutta Venäjä olisi ehkä voinut reagoida aikaisemmin. Jeltsin oli lännen lumossa ja Putin aluksi liian hyväuskoinen. Venäjä oli voimaton läntisen mediamyllytyksen edessä. Kuka olisi ottanut 1990-luvulla vakavasti USAn suunnitelmia Venäjän hajottamiseksi pieniin osiin? Venäjä yritti saada turvatakuut diplomaattisin keinoin, mutta lopulta senoli pakko alkaa turvata koskemattomuutensa voimakeinoin.

Venäjä ja Ukraina olivat valmiit tekemään sopimuksen huhtikuussa 2022, mutta Länsi (erityisesti USA ja UK estivät sen Boris Johnsonin toimin). Läntisen tarinan heikkous paljastuu sen sisäisitä ristiriidoista. Yhtäältä pelotellaan, että Venäjä suunnittelee hyökätä Länsi-Eurooppaan, ja toisaalta naureskellaan, että eihän Venäjä kykene voittamaan paljon pienempää Ukrainaa. En puutu tässä Ukrainaan tämän enempää, kun siitä on oma juttunsa, jota välillä päivitän uusilla linkeillä. Yksi todistuspalanen:

 https://youtu.be/srRg5EdYFKY?si=197D1LXPMwsXAxmm

Suomessa tämä muokkaus on kaiken kattavaa yli median kentän, YLE kampanjan kärjessä. Meillä vain muutama sosiaalisen median kanava tuo esile toisen näkökulman. Myös muualla läntisessä valtamediassa on sama tilanne, mutta sosiaalisessa mediassa krittisiä näkemyksiä esille tuovia kanavia on runsaasti. Yllä kuvattu filosofinen analyysi paljastaa, miksi järkevä keskustelu eri näkemyksiä kannattavien ihmisten kesken ei onnistu. He elävät eri todellisuudessa. Ihmetyttää kyllä miten ihmiset tulevat toimeen sisäisesti ristiriitaisen 'todellisuuden' kanssa.

Ulkopuolinen todellisuus, tapahtumien kulku ja käytännön toiminta antavat peilin, jonka avulla ja järkeämme käyttäen voimme todentaa käsitystemme oikeellisuuden, jonka ensimmäinen vaatimus on ristiriidattomuus. Myös sosiaalisen todellisuuden systeemiset ominaisuudet paljastavat tarinan puutteet. Näitä paljastuksia koemme yhteiskunnallisina kriiseinä ja toimintamme aiheuttamina luonnonkatastrofeina. Tarinan takaa paljastuu toinen todellisuus.

Seuraavassa tarkastelen lyhyesti veilä kerran yhtä todellisuuden tarinaa, jota olen myös käsitellyt eri näkökulmista aiemmin.

Vapaan markkinatalouden ristiriita

Markkinataloutta (kapitalismia) puffataan konseptina, jossa jokainen ajaa omaa etuaan ja pyrkii kokoamaan mahdollisimman suuren varallisuuden, mikä sitten tuottaa tehokkaimmin hyvää kaikille. Tarjonta ja kysyntä hakeutuvat aina kohti tasapainoa, joka määrittelee tuotteiden oikean hinnan. Tarjonta koostuu kaikesta mikä voi olla kaupan, niin kulutus- ja kestohyödykkeet, palvelut, kuin myös immaterilaalioikeudet ja itse raha – lainan muodossa. Ja kaiken pitäisi olla kaupan mukaan lukien terveydenhoito, koulutus, turvallisuus, puhdas vesi ja vaikka ilma, jos se vain voitaisiin tuotteistaa. Varallisuus on näiden varantojen omistamista ja sen arvo mitataan rahassa. Tämän mallin varaan rakentuu vallitseva taloustiede ja sitä pyrkii ajamaan uusliberaali talouspolitiikka.

Malliin on sisäänrakennettu välttämättönä ehtona yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Jos kaikilla olisi niin suuri varallisuus (rahana) tai varallisuus hankittaisiin sijoittamalla, että kenenkään ei tarvitsisi tehdä työtä, sillä varallisuudella ei olisi mitään käyttöä. Mitään ei voisi ostaa, koska kukaan ei valmista mitään. Tässä tule ilmi rahaan kytketyn varallisuus -käsitteen ristiriita. Me emme voi syödä rahaa tai pukea itseämme euroihin (varsinkaan kun ne ovat dgitaalisessa muodossa). Todellinen vauraus syntyy tekemällä työtä, ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa robotit saattavat tehdä kaiken, mutta silloinkaan raha ei tee ketään onnelliseksi.

Erityisesti finanssikapitalismin nykyvaihe on tuhoutumassa omaan mahdottomuuteensa. Parhaat tuotot eivät tule sijoittamalla ihmisten elämää palvelevien tuotteiden valmistukseen vaan omaisuuteen, jonka käytöstä voidaan laskuttaa, markkinapelillä kasvaviin sijoituksiin tai joka toimii vain tuhon välineenä kuten aseet. Mediassa ylistetään talousneroina niitä, jotka ovat huomanneet sijoittaa kiinteistöihin, joiden arvo nousee sitä kautta, että yhteiskunta rakentaa niiden ympärille tarvittavan infrastruktuurin. Pienet keskusta-asunnot tuottavat paremmin kuin tilavat perheasunnot. Näitä sijoituksia varten kannattaa lyhyellä tähtäimellä ottaa lainaa – niin kauan kuin vuokratulot tai odotetut myyntivoitot ylittävät lainan koron ja lyhennykset. Tämä sijoituspeli johtaa asuntojen ja osakkeiden hintojen nousuun (omaisuus-inflaatio). Lopulta käy niin, että velat ylittävät niiden ihmisten maksukyvyn, jotka saavat tulonsa hyödykkeiden tuotannosta, kun talous kohtaa syklisen vaihtelun aallon pohjan. Tarinan lumous haihtuu ja pankeille jää omaisuutta, jonka arvo ei vastaa niitä vasten myönnettyä lainaa. Näin kävi 2008 kriisissä ja aiemmin IT-kuplassa, jossa sijoitettiin toteutumattomiin tuotto-odotuksiin. Nyt kriisi väijyy taas osakkeiden arvokuplassa.

Taloustieteelliset mallit rakentuvat rationaalisen päätöksentekijän oletukseen, joka laittaa rahansa siihen, mistä ajattelee saavansa suurimman hyödyn. Tarinan perusdoktriini on, että "ei ole ilmaisia lounaita" (Milton Friedman). Kaikki tavat kerätä voittoja ovat ansaittuja. Nyt tarinan mukaan paras hyöty tulee finanssaisijoituksista ja päätöksentekijä on rationaalinen, kun hän noudattaa tätä taloustieteen mallin ohjetta. Steve Keen kiinnitti huomiota tähän rationaalisuuden kehäpäätelmään. Näin syksyllä saamme havainnollisia todisteita rationaalista ostopäätöksistä Blackfriday huumassa. Kuinka kauan voimme elää tässä sadussa? Sijoittajille tämä tarina on tosi. Niin ajattelivat kai nekin, jotka sijoittivat rahansa Ponzi huijaukseen, kunnes totuus paljastui. Pörssin osakekauppa ei ole kenenkään yksilön juonima vedätys. Se on peli, johon osallistuminen on vapaaehtoista ja sääli niitä, joille jää käteen Musta Pekka. 

Toisaiseksi keskuspankit ovat pahimmasa hädässä pelastaneet muutamaa varoittavaa poikkeusta lukuun ottamatta pankit, joiden antamat lainat ovat jääneet maksukyvättömien velallisten kiusaksi. Kun ihmisten ostovoima hupenee velkojen maksuun, mitään ei jää muuhun kulutukseen ja tuotanto sakkaa yhä pahemmin. Nyt rahat halutaan laittaa turvaa ostamalla kultaa ja maata.

------ 

Realistinen tapahtumien kuvaus ja tulevaisuusohjelma : 

 https://www.globalpolitics.se/jeffrey-sachs-en-ny-utrikespolitik-for-europa/